Termometreillä

Termometreillä tarkoitetaan lämpötilan mittaamiseen käytettäviä mittauslaitteita. Niitä käytetään laajasti ihmisten arjessa sekä ammatillisissa yhteyksissä ja tieteessä: terveydenhuollossa, elintarviketeollisuudessa, meteorologiassa ja teollisissa prosesseissa.

Termometrejä on kehitetty 1600–1700-luvuilta lähtien. Varhaisissa laitteissa käytettiin nestemäisen laajenemisen periaatetta, kun taas nykyään käytetään sekä nestemäisiä (yleisesti alkoholia, elohopea on vähentynyt ympäristö- ja turvallisuussyistä) että sähköisiä ratkaisuja sekä infrapuna- ja etäluennan mittauksia. Yleisimmät tyypit ovat nestemäiset lämpömittarit, digitaaliset lämpömittarit, vastuslämpömittarit (esim. Pt100) sekä termoparit, sekä infrapunalämpömittarit.

Toimintaperiaate riippuu mittaustavasta. Nestemäisissä mittareissa neste laajenee lämpötilan noustessa. Vastus- ja termoparit mittaavat lämpötilan muutosta sähkösignaalin muodossa: vastusmittareissa materian resistanssi muuttuu lämpötilan mukaan, kun termoparissa kahden eri metallin välinen jännite riippuu lämpötilasta. Infrapunalämpömittarit mittaavat kohteen säteilevää lämpöenergiaa ja tulkitsevat sen lämpötilaksi.

Sovellukset ulottuvat terveydenhuollon kuumeen mittauksesta kotikeittiöihin sekä elintarviketurvallisuuteen, rakennusten lämmityksen ja ilmanlaadun seurantaan sekä moniin teollisiin prosesseihin.

Kalibrointi ja jäljitettävyys ovat tärkeitä: mittausarvojen on oltava yhteydessä kansainvälisiin standardeihin, kuten 0 °C:n jääpisteeseen ja 100 °C:n kiehumispisteeseen, sekä kansainvälisiin standardijärjestelmiin (ISO, DIN). Turvallisuus ja rajoitukset: elohopea-lämpömittarit ovat vähenemässä ympäristö- ja terveysriskien vuoksi; digitaaliset ja infrapunamittarit ovat yleisiä. Emissiviteetin, etäisyyden ja kohdepinnan ominaisuuksien huomiointi parantaa mittausten luotettavuutta.