Televisiolähetysjärjestelmät

Televisiolähetysjärjestelmät viittaavat teknologioihin ja prosesseihin, joita käytetään televisio-ohjelmien siirtämiseen lähetysasemalta katsojien vastaanottimiin. Nämä järjestelmät ovat kehittyneet merkittävästi televisiotoiminnan alkuajoista lähtien.

Alun perin televisio-ohjelmat lähetettiin analogisina signaaleina ilmassa UHF- ja VHF-taajuuksilla. Nämä analogiset lähetykset perustuivat jatkuviin signaaleihin, jotka edustivat kuvaa ja ääntä. Maailmanlaajuisesti useat maat ovat kuitenkin siirtyneet digitaalisiin lähetysjärjestelmiin.

Digitaalisessa televisiolähetyksessä kuva- ja äänitieto muunnetaan digitaaliseen muotoon eli bitteiksi. Tämä mahdollistaa tehokkaamman tiedonsiirron ja paremman kuvan- ja äänenlaadun. Digitaaliset lähetykset ovat myös vastustuskykyisempiä häiriöille ja mahdollistavat useampien kanavien lähettämisen samalla taajuusalueella.

Digitaalisia televisiolähetysjärjestelmiä on erilaisia, kuten DVB (Digital Video Broadcasting) Euroopassa ja monilla muilla alueilla, ATSC (Advanced Television Systems Committee) Pohjois-Amerikassa ja ISDB (Integrated Services Digital Broadcasting) Japanissa ja osassa Etelä-Amerikkaa. Nämä standardit määrittelevät lähetyksen tekniset yksityiskohdat, kuten kuvanpakkausmenetelmät (esimerkiksi MPEG-2 tai H.264/AVC) ja äänipaketinformaatit.

Televisiolähetysjärjestelmät käsittävät myös lähetysaseman laitteiston, antennit ja kaapeliverkot tai satelliittiyhteydet, joita käytetään signaalien siirtämiseen. Katsojan puolella tarvitaan digitaalinen televisio tai digiboksi, joka pystyy vastaanottamaan ja purkamaan digitaalisen signaalin.