Tapahtumasuuntausta

Tapahtumasuuntaus on kielitieteen ja diskurssianalyysin käsite, jolla viitataan siihen, miten kertomuksessa tai puheessa asetetaan ja käsitellään tapahtumia. Se kuvaa, millä tavalla tapahtumat tuodaan etualalle, millaista aikahaarukkaa niille annetaan ja millaisesta näkökulmasta ne ovat havaittavissa.

Teoreettisesti tapahtumasuuntausta tarkastellaan osana narratiivista rakennetta, jossa tapahtumat voivat olla keskeisiä tai taustalla. Sille ominaisia ulottuvuuksia ovat aikaperspektiivi (viittaako menneisyyteen, nykyhetkeen vai tulevaan), fokusoituminen (mitä tapahtumaa tai tapahtumasarjaa korostetaan ja millä kielellisillä keinoilla) sekä tapahtumien järjestäminen (kronologinen, kausaalinen tai vaiheittainen esitys). Tapahtumasuuntaus liittyy läheisesti aspekteihin, kertojan asenteeseen ja kontekstin tulkintaan, mutta se asettuu erityisesti siihen, miten tarina rakentaa tai ohjaa lukijan tai kuulijan ymmärrystä tapahtumien merkityksestä.

Käytännön merkitys ilmenee tekstien analyysissä, opetuksessa ja käännöstyössä. Tapahtumasuuntausta voidaan tarkastella esimerkiksi siitä, miten teksti painottaa tapahtumien seuraamuksia, miten paljon tilaa annetaan sisäisille tiloille ja motivaatiolle, tai miten aikajänne ja kertoja-asema vaikuttavat lukijan kokemaan tapahtumien todellisuuteen. Eri ilmaisukonteksteissa tapahtumasuuntaus voi muuttua: uutisessa, narratiivissa tai erityisesti kielenopetuksessa voidaan korostaa erilaista tapaa esittää sama tapahtumasarja.

Esimerkit havainnollistavat eroja: ettesi narratiivinen ehtyminen ja tapahtumien kausaaliset suhteet voivat korostaa eteenpäin suuntautuvaa tapahtumasuuntausta, kun taas taustatietojen kautta kerrottu teksti voi asettaa tapahtumat kontekstiin ja sen kautta laajentaa ymmärrystä.