Taivutussuffiksi

Taivutussuffiksi tarkoittaa suomen kielessä loppuliitteitä, joilla merkitään sanan taivutusominaisuuksia. Ne ovat morfeemeja, joita lisätään juurille tai vartaloille ilmaisemaan muun muassa lukua, sijamuotoa, aikamuotoa tai persoonaa. Taivutussuffiksi ovat keskeisiä sanojen taivuttamisessa, ja ne voivat esiintyä yksittäisinä tai ketjuna useiden taivutusominaisuuksien ilmaisemiseksi. Niiden tehtävä on säilyttää sanan perusmerkitys samalla kun sen kieliopillinen yhteys täsmennetään.

Substantiiveilla ja adjektiiveilla taivutussuffiksit ilmaisevat luvun ja sijamuodon. Esimerkkejä: koira → koiran (genetiivi), koiraa (partitiivi); inessiivi: koirassa; elatiivi: koirasta; illatiivi: koiraan; allatiivi: koiralle; adessiivi: koiralla; abessiivi: koiratta; translatiivi: koiraksi; essiivi: koirana. Monikossa: nominatiivi koirat; genetiivi koirien; partitiivi koiria. Nämä suffixit voivat yhdistyä useampiin muotoihin, kuten koiralleni (koira + adessiivi + possessiivinen suffixi).

Verbeillä taivutus suffixit ilmaisevat persoonaa, lukua sekä aikamuotoa tai moodia. Esimerkkejä: puhun, puhut, puhuu (nykyinen aika, yksikön taivutus). Mennään menneeseen aikaan: puhui, puhuit, puhui, puhuimme, puhuitte, puhuivat. Epävarman tai toivottavan tilan ilmaiseminen tapahtuu esimerkiksi konjunktiivilla: puhuisin (minä), puhuisit (sinä), puhuisimme (me), puhuisitte (te), puhuisivat (he). Taivutussuffiksi voivat yhdistyä monin tavoin, kuten koiranikin omistus- tai sijaintiasetusten kanssa.

Taivutussuffiksi ovat keskeinen osa suomen kielen agglutinatiivista rakennetta, jossa sanoja voidaan taivuttaa hyvin monissa muodossa. Niiden tunteminen helpottaa sananmuodostuksen ja lauseen morfologista analyysiä sekä kielenopetusta.