Taajamaympäristöissä

Taajamaympäristöissä tarkoitetaan rakennettujen alueiden kokonaisuutta, jossa asuminen, palvelut ja työpaikat ovat tiiviisti ja toiminnallisesti vuorovaikutuksessa. Suomessa taajama viittaa sekä kaupungin keskusta-alueisiin että ympäröiviin lähiöihin ja keskuksiin, joissa rakennettu ympäristö on tiivis ja infrastruktuuri monipuolista. Taajamaympäristöt muodostavat keskeisen työ- ja palvelukeskuksen sekä asuinalueen, jossa liikkuminen perustuu sekä julkiseen liikenteeseen että kevyeseen liikenteeseen.

Keskeisiä piirteitä ovat korkea rakennettu tiheys, monipuolinen maankäyttö sekä lyhyet etäisyydet arjen palveluihin. Tyypillisesti yhdistetään asuinrakennukset, työpaikat, kaupallinen toiminta ja julkiset tilat samalle vyöhykkeelle, ja alueet tukevat sekä jalankulkua että pyöräilyä.

Suunnittelun näkökulmasta taajamaympäristöt tähtäävät tiiviyteen, kestävyyteen ja toiminnalliseen eheydentämiseen. Tämä ilmenee tonttijaossa, rakennusten korkeudessa sekä liikenteen ja palveluiden yhteensovittamisessa. Tavoitteena on myös täydennysrakentaminen sekä edistyksellinen liikkumisen järjestäminen kohtuullisen autoilun ympärillä.

Sosiaaliset ja taloudelliset näkökohdat ovat keskeisiä: palveluiden saavutettavuus, kohtuuhintainen asuntotuotanto sekä alueen elinvoima riippuvat asukasrakenteen monipuolisuudesta. Esteettömyys, turvallisuus ja osallisuus ovat suunnittelun periaatteita taajamaympäristöissä.

Ympäristö- ja kestävyyskysymykset huomioivat energiatehokkuuden, lämmönhallinnan ja vihersisätilat sekä viheralueet hiilijalanjäljen pienentämisessä. Tiivis rakennettu ympäristö voi vähentää autoilua, mutta samanaikaisesti se vaatii vedenhallintaa sekä kunnallistekniikan huoltoa ja ilmastonmuutokseen sopeutumista.