Sääntelymallit

Sääntelymallit viittaavat erilaisiin lähestymistapoihin ja rakenteisiin, joita valtio tai muu auktoriteetti käyttää sääntelyn suunnittelussa ja toteuttamisessa. Ne kuvaavat sitä, miten lakeja, asetuksia ja standardeja luodaan, pannaan täytäntöön ja valvotaan. Yleisesti voidaan erottaa muutama keskeinen malli. Ensinnäkin on olemassa ns. "top-down" malli, jossa sääntely lähtee ylemmältä tasolta, kuten kansalliselta tai ylikansalliselta tasolta, ja jaetaan alempiin tasoihin. Toinen malli on "bottom-up" lähestymistapa, jossa sääntely kehittyy paikallisemmilta tai markkinoiden tarpeista lähtien ja voi nousta ylemmälle tasolle.

Kolmas merkittävä tyyppi on markkinapohjainen sääntely, joka pyrkii hyödyntämään markkinamekanismeja tavoitteiden saavuttamiseksi, esimerkiksi päästökaupan kautta. Täydentävänä tai vaihtoehtoisena mallina on ns. "pehmeä sääntely", joka ei perustu suoraan pakottaviin lakeihin, vaan esimerkiksi vapaaehtoisiin sopimuksiin, ohjeistuksiin tai itsesääntelyyn. Sääntelymallien valintaan vaikuttavat monet tekijät, kuten säännellyn alan luonne, tavoitellut yhteiskunnalliset päämäärät, poliittinen ilmapiiri ja resurssien saatavuus. Erilaiset sääntelymallit voivat yhdistyä myös monimutkaisiksi hybridimalleiksi.