Sävelkorkeuksien

Sävelkorkeuksien käsite viittaa musiikissa esiintyviin sävelkorkeuksiin—riippuvaisiin korkeuksiin, joiden perusteella kuvataan melodia, harmoni ja intonaatio. Sävelkorkeus tarkoittaa äänen korkeutta, jonka kuulija havaitsee, ja se määräytyy ääniaallon frekvenssistä. Pienetkin erot korkeudessa muodostavat intervalleja, jotka yhdessä muodostavat melodian ja soinnin rakenteen.

Korkeudet voidaan esittää frekvensseinä hertseinä (Hz) tai numeerisesti, esimerkiksi MIDI-noteina tai musiikkikirjoituksessa säveltermein. Oktaavinen yhteys merkitsee, että saman niminen sävel kahdessa eri oktaavissa kuuluu samaan sävelkorkeusluokkaan, mutta sen frekvenssi on noin kaksinkertainen. Tämä mahdollistaa saman sävelen toistumisen suunnilleen useille korkeuksia sisältävissä rekistereissä.

Sävelkorkeuksien järjestykset ja tuntemus määrittelevät, miten erilaiset viritykset ja mittasuhteet jakavat oktaavin sävelkorkeuksiin. Yleisessä länsimaisessa musiikkia teoksessa käytetään usein 12-sävelisen jaon, eli equal temperamentin, jossa oktaavi jaetaan 12 yhtä suureen askeliin. Muita järjestelmiä ovat esimerkiksi just intonation ja erilaiset temperamenttijärjestelmät, joissa sävelkorkeuksien välinen suhde ei noudata yhtäjaksoisesti 12 askeleen jakautumista. Mikrotonaaliset järjestelmät voivat puolestaan sisältää enemmän kuin 12 säveliä oktaavia kohden.

Käytännössä sävelkorkeuksien tutkimus kattaa melodian lineaarisen kehityksen, osien välinen intervallinen rakenne sekä sointujen ja viritysten valinnat, jotka vaikuttavat kuultavaan sointiin ja intonaatioon. Sävelkorkeuksien käsite on keskeinen musiikintutkimuksessa, esityksessä ja instrumenttien suunnittelussa.