Säteilysuojeluun

Säteilysuojeluun liittyvä käsite kuvaa toimenpiteiden ja käytäntöjen kokonaisuutta, jolla pyritään minimoimaan ionisoivan säteilyn aiheuttama terveydellinen haitta ihmisille ja ympäristölle. Sen tavoitteena on hallita altistumista sekä yksilön että väestön tasolla. Toiminta perustuu riskinarviointiin, annosrajoituksiin sekä jatkuvaan valvontaan sekä teknisiin että organisatorisiin toimenpiteisiin.

Keskeiset periaatteet ovat ALARA sekä kolme periaatetta: aika, etäisyys ja suojautuminen. Ajan avulla vähennetään altistumisaikaa, etäisyyden suurentaminen pienentää säteilyaalttoja, ja suojaus kattaa rakennus- ja laiteratkaisut sekä henkilökohtaiset suojavarusteet. Noudatettavat annosrajat määräytyvät kansainvälisten suositusten (ICRP) sekä kunkin maan lainsäädännön mukaan.

Säteilysuojelun toteuttamista koordinoivat usein viranomaisten ohjeet sekä työnantajat ja organisaatiot. Suomessa valtakunnallinen valvonta hoituu Säteilyturvakeskuksen (STUK) kautta, joka antaa ohjeet, valvoo lupa- ja käyttömenettelyjä sekä seuraa säteilylähteiden käsittelyä. Dosimetria- ja säteilymittausjärjestelmät sekä riskinarviointi kuuluvat päivittäiseen työhön, ja turvallisuuteen panostetaan sekä teknisin ratkaisuin (suojaseinät, etäisyys, varoaika) että hallinnollisin toimenpitein (käyttöohjeet, koulutus, varoitusmerkit).

Säteilysuojelua sovelletaan muun muassa terveydenhuollon röntgentutkimuksissa ja säteilypohjaisissa hoidoissa, teollisuudessa radiografian ja mittausten parissa sekä ydinenergia- ja tutkimuslaitoksissa. Kansainvälinen yhteistyö ja tutkimus parantavat menetelmiä ja standardeja turvallisuuden takaamiseksi. Kriisinhallinnassa varaudutaan poikkeustilanteisiin, hätäsuunnitelmiin ja nopeaan tiedottamiseen.