Syövyttävyys

Syövyttävyys on ominaisuus, jonka mukaan aine tai ympäristö kykenee aiheuttamaan kemiallista tai elektrochemisellista hajoamista ja materiaalin vaurioitumista. Yleisesti termiä käytetään kuvaamaan metallien korroosiota, mutta syövyttävyyttä voi esiintyä myös muissa materiaaleissa. Syövytys voi olla kemiallista, jolloin reaktio etenee ilman sähköistä reittiä, tai elektrolyyttistä korroosiota, jossa ympäristön liuos mahdollistaa sähköparin muodostumisen hapetus- ja pelkistysreaktion välillä.

Mekanismin osalta korroosio syntyy, kun metalli hapettuu. Esimerkiksi rauta reagoi hapen ja veden kanssa muodostaen rautaoksidia. Passivaatio voi muodostaa ohuehkon suojaavan oksidikerroksen, mutta se voi rikkoutua lämpötilan, pH:n tai epäpuhtauksien vaikutuksesta. Paikallinen korroosio, kuten pitting-korroosio ja crevice-korroosio, sekä jännityksen aiheuttama korroosio (stress corrosion cracking), voivat johtaa voimakkaisiin vaurioihin pienilläkin syövyttävillä aineosilla.

Ympäristötekijät ja materiaalit vaikuttavat korroosioon. Tärkeimmät tekijät ovat pH, lämpötila, kosteuspitoisuus sekä elektrolyyttien, kuten klorideiden, läsnäolo ja hapen määrä. Materiaalin koostumus, mikrorakenne ja pinnan suojapinnoitteet vaikuttavat herkkyyteen syövyttävyyteen.

Korroosioa voidaan mitata ja luokitella useilla tavoilla. Nopeus ilmoitetaan usein millimetreinä vuodessa (mm/y). Potentiaalin-käyrän mittaus (polarisaatio), elektroenkäyttöresistanssin mittaus (EIS) sekä erilaiset testit, kuten suolasumutesti ja upotustestit, antavat tietoa korroosion kestosta. Tuloksia käytetään suunnittelussa, standardien noudattamisessa ja kunnossapidon päätöksenteossa.

Ehkäisy ja hallinta koostuvat oikean materiaalin valinnasta, pintakäsittelyistä, suojapinnoitteista sekä ympäristön hallinnasta. Tavoitteena on pienentää korroosio-ongelmien riskiä ja pidentää rakenteiden sekä laitteiden käyttöikää. Syövyttävyyden ymmärrys on keskeistä teollisuudessa, rakennusteollisuudessa ja kuljetusalalla.