Silikaattien

Silikaatit ovat maankuoren yleisin mineraaliryhmä, joka koostuu piin (Si) ja hapen (O) tetraedreista. Jokainen SiO4-tetraedri muodostaa perustan rakenteelle, ja niiden yhdistyminen sekä erilaisten kationtien paikka vaikuttavat silikaattien ominaisuuksiin. Silikaatteja esiintyy sekä kivilajeissa että sedimentti- ja metamorfisissa muodostumissa, ja ne ovat suurin osa kivilajien mineraaleista.

Rakenne- ja koostumuksen perusteella silikaatit jaetaan kuuteen pääryhmään: nesosilikaatit, sorosilikaatit, cyclosilikaatit, inosilikaatit (yksittäis- ja kaksiketjiset), phyllosilikaatit ja tectosilikaatit. Nesosilikaatit koostuvat erillisistä SiO4-tetraedreistä; esimerkkejä ovat oliviini-ryhmän mineraalit. Sierosilikaatit muodostavat Si2O7-yksiköitä. Cyklisilikaatit muodostavat rengasmaisia rakenteita; tunnettuja esimerkkejä ovat beryl ja tourmaline. Inosilikaatit muodostavat ketjuisia rakenteita: yksiketjiset (esim. pyrokseeni) ja kaksiketjiset (esim. amphiboli). Phyllosilikaatit ovat kerroksisia mineraaleja, kuten mika- ja clay-mineralit. Tectosilikaatit muodostavat kolmesta ulottuvuudesta koostuvan kehyksen; esimerkkejä ovat feldpadit ja kvartsi.

Geologisesti silikaatit ovat rockien tärkeimpiä rakennuspalikoita ja ne hallitsevat maanpinnan ja maan sisäisen kemian kiertoja. Teollisuudessa niiden laaja kirjo on keskeistä lasin, lasite- ja rakennusmateriaalien (keraamit, lasit, sementit) tuotannossa sekä erilaisissa täyte- ja katalyyttisissä sovelluksissa.