Selkärankaisilla

Selkärankaiset (Vertebrata) ovat eläinryhmä, johon kuuluvat kaikki eläimet, joilla on selkäranka – nikamien muodostama tukiranka, joka antaa keholle rakenteen ja mahdollistaa suuremman koon sekä liikkumisen. Useimmilla on myös kallon, joka suojaa aivoja ja aistielimiä. Selkärankaiset ovat kehittyneet monipuolisiksi elimistönsä puolesta, ja niillä on kehittyneet verenkierto-, hengitys- ja hermostojärjestelmät sekä laaja sopeutumiskyky erilaisiin elinympäristöihin.

Vertebrata jaetaan viiteen pääluokkaan: kaloihin, sammakkoeläimiin, matelijoihin, lintuihin ja nisäkkäisiin. Kalat ovat vesieläimiä, joilla on kidukset ja usein evät. Sammakkoeläimet elävät sekä vedessä että maalla; niiden iho on kosteaa ja ne munivat yleensä vedessä. Matelijat ovat maalle sopeutuneita, niillä on kuivempi iho ja sisäinen hedelmöitys sekä munat, jotka voivat kehittää kuivissa olosuhteissa. Linnut ovat lämminverisiä ja niillä on höyhenpeite sekä kehittynyt lentokyky. Nisäkkäät ovat karvapeitteisiä ja imettävät poikasia; useimmat syntyvät elävinä ja hoitavat jälkeläisiään.

Anatomisesti selkärankaiset omaavat endoskelettisen tukirangan, kallon sekä selkärangan, joka suojaa selkäydintä. Hengitys- ja verenkierto- sekä hermostojärjestelmät ovat kehittyneet erilaisten luokkien tarpeisiin: kalojen kidukset, lintujen ja nisäkkäiden keuhkot sekä erilaiset sydämen rakennetyypit. Elinympäristöt kattavat meriä ja makeita vesistöjä sekä maalla ja ilmassa elävät lajit, joilta löytyy laaja kirjo sopeutumistapoja ravinnonsaannista liikuntaan ja lisääntymiseen.

Evoluutio ja merkitys: Selkärankaiset ovat kehittyneet mittavasti useita satoja miljoonia vuosia, ja nykyiset viisi pääluokkaa ovat sopeutuneet monenlaisiin ympäristöihin. Fossiilit osoittavat niiden monimuotoisuuden kehityksen Cambrian-ajan jälkeen. Selkärankaiset muodostavat keskeisen osan ekosysteemeistä: ne ovat sekä ravintoa että saalis, vaikuttavat veden- ja maaperän kiertoon sekä tarjoavat tutkimukselle ja biologiselle ymmärrykselle arvokkaita esimerkkejä.