Säteilysuojelujärjestelmää

Säteilysuojelujärjestelmä viittaa toimenpiteiden ja käytäntöjen kokonaisuuteen, joilla pyritään vähentämään ionisoivan säteilyn haitallisia vaikutuksia ihmisiin ja ympäristöön. Tähän järjestelmään kuuluu säteilylähteiden tunnistaminen, arviointi ja valvonta, sekä suojatoimenpiteiden käyttöönotto.

Keskeisiä periaatteita säteilysuojelussa ovat perusperiaate (jokaisella altistumisella tulee olla oikeutus), optimointi (säteilyannokset tulee pitää niin alhaisina kuin käytännöllisin keinoin on mahdollista) ja annosrajat (maksimi sallitut säteilyannokset eri populaatioille ja tilanteisiin).

Säteilysuojelujärjestelmän toteuttaminen edellyttää lainsäädäntöä, viranomaissääntelyä, teknisiä ratkaisuja ja koulutusta. Säteilyturvakeskus on Suomessa pääasiallinen viranomainen, joka vastaa säteilyn käytön valvonnasta ja turvallisuuden varmistamisesta. Suojautumiskeinoja ovat etäisyyden lisääminen säteilylähteeseen, altistusajan lyhentäminen ja suojakilpien, kuten lyijyn tai betonin, käyttäminen.

Säteilysuojelujärjestelmää sovelletaan monilla aloilla, kuten lääketieteellisessä kuvantamisessa ja sädehoidossa, teollisuudessa, tutkimuksessa sekä ydinvoimalaitoksissa. Myös luonnon säteilyyn liittyen on olemassa ohjeistuksia ja suosituksia, esimerkiksi radonin vähentämiseksi asumuksissa. Tavoitteena on varmistaa, että säteilyä hyödyntävät toiminnot ovat turvallisia ja että säteilyriskejä hallitaan tehokkaasti.