Reitityslaitteet

Reitityslaitteet ovat verkon laitteita, jotka ohjaavat datapaketteja verkkojen välillä määrittäen niiden reitituksen käyttämällä reititystaulukoita ja protokollia. Ne toimivat verkkokerroksella (OSI-mallin taso 3) ja ne eroavat esimerkiksi kerroksessa 2 toimivista kytkimistä sekä reittikoneistoja yhdistävistä palomuureista ja kuormituksenjakajista. Reitityslaitteet perustavat päätöksensä peräkkäin kerättyihin osoitteisiin, verkon kokoonpanoon ja käytössä oleviin reitityssääntöihin.

Reitityslaitteiden päätyypit vaihtelevat käyttökohteen mukaan. Hometason laitteet eli reitittimet koti- ja pienyrityskäyttöön tarjoavat useita WAN- ja LAN-liitäntöjä sekä usein NAT-ominaisuuksia. Yritystilatessa on tarjolla suurempia, luotettavuuteen ja suorituskykyyn suunniteltuja reitittimiä, joita voi olla useita erillisinä laitteina tai virtuaalisina ratkaisina datakeskuksissa (ns. virtuaalit MS/VR- tai VRF-ympäristöissä). Monimutkaisemmissa verkko- ja datakeskusympäristöissä käytetään myös monikerroksisia (multilayer) reitittäviä laitteita sekä erikoistuneita reitittimiä.

Toiminta perustuu sekä staattisiin että dynaamisiin reititystapoihin. Reitittimet voivat käyttää reitityssääntöjä kuten OSPF, BGP, RIP ja muita protokollia sekä hyödyntää staattisia reittejä. Ne voivat lisäksi tarjota lisäominaisuuksia kuten Network Address Translation (NAT), VPN-termiinauksen IPsec- tai SSL-yhteyksien muodossa, palomuuritoimintoja, laatu- eli QoS-kontrollia sekä linkkien yhdistämistä (link aggregation).

Hallinta ja valvonta tapahtuvat usein CLI- tai web-käyttöliittymien, SNMP:n ja lokipalvelujen kautta. Reitityslaitteita hallitaan ja päivitetään säännöllisesti, jotta niihin liittyvät turvallisuus- ja suorituskykyparannukset voidaan ottaa käyttöön. Käytännössä reitityslaitteet muodostavat internet- ja muiden verkkojen välisen reitityksen tukisiksi kolonnilaitteiksi suurissa ja pienissä verkkoarkkitehtuureissa.