Refraktaariakauden

Refraktaariakauden viittaa ajanjaksoon toimintapotentiaalin jälkeen, jolloin solu on vähemmän tai ei lainkaan herkkä uusille ärsykkeille. Tämä ilmiö auttaa varmistamaan signaalin suuntautumisen, estää liiallisen paluukytkennän ja mahdollistaa rytmisen toiminnan perusyksiköissä kuten hermosoluissa ja sydänlihassoluissa. Refraktaariakausi voidaan jakaa kahteen osaan: absoluuttiseen refraktaariakauteen ja suhteelliseen refraktaariakauteen.

Absoluuttinen refraktaariakausi kestää siitä hetkestä, kun solukalvo alkaa depolarisoitua takaisin kohti lepoasentoa, siihen asti kunnes kaikki Na+kanavat ovat palautuneet toimintakykyisiksi. Tänä aikana mikään, edes erittäin voimakas ärsyke, ei pysty laukaisemaan uutta toimintapotentiaalia. Kesto on lyhyt ja vaihtelee solu- ja kudostyypin mukaan.

Suhteellinen refraktaariakausi seuraa absoluuttisen vaiheen loputtua. Tällä aikana osa Na+kanavista on palannut toimintakykyisiksi, mutta sisäkalvon tila on osittain hyperpolarisoitunut ja kynnys uudelle toimintapotentiaalille on suurempi. Tämän vuoksi vain vahvempi kuin normaalisti havaittava ärsyke voi aiheuttaa uuden toimintapotentiaalin. Suhteellinen refraktaariakausi kestää pitempään kuin absoluuttinen vaihe, ja sen pituus vaihtelee kudoksittain.

Fysiologisesti refraktaariakaudet takaavat eristetyyn ja järjestäytyneen sähköisen toiminnan. Ne estävät epänormaalin, tetanisen lihassävyn kehittymisen ja auttavat ohjaamaan signaalin etenevän suuntaisessa etenemisessä sekä hermosolujen että sydänlihaksen verkostoissa.