Rakettimoottorin

Rakettimoottori on laite, joka tuottaa työntövoimaa polttoaineen ja hapettimen kemiallisesta reaktiosta. Palokaasujen nopea poistuminen rakettimoottorin suukon (suukon) kautta kiihdyttää kappaleen eteenpäin ja antaa raketille mahdollisuuden irtautua maan gravitaatiosta.

Käyttötavan mukaan rakettimoottorit jaetaan pääosin kemiallisiin moottoreihin, joita ovat nestemäis- ja kiinteäpolttoaineiset mallit. Nestemäisissä moottoreissa polttoaine ja hapetin syötetään erikseen palopesään, ja niiden virtoja säädellään usein turbopumpun avulla. Tämä mahdollistaa säätökyvyn ja jopa uudelleenkäynnistämisen lennon aikana. Kiinteäpolttoaineiset moottorit koostuvat esiseoksesta, joka palaa kiinteänä kappaleena ja tuottaa suurta työntöä yksinkertaisemmalla rakenteella; ne ovat yleensä kiinteästi kiinnitettyjä kantamiseen ja eivät ole helposti säädettävissä lennon aikana.

Suorituskykyä kuvaavat työntövoima ja erityinen impulssi (Isp). Ipv-arvot voivat vaihdella suuresti: LH2/LOX-kemialliset moottorit saavat korkeita Isp-arvoja (noin 450 s tai enemmän vaakasuuntaisessa laukaisussa), kun taas RP-1/LOX sekä kiinteät polttoaineet antavat pienempiä arvoja (yleensä 250–350 s). Kiinnostuksen kohteita ovat myös uudelleenkäynnistettävyys, terminen hallinta ja keston hallinta.

Rakettimoottoreita on käytetty sekä sotilaallisissa ja tieteellisissä raketeissa että kaupallisissa laukaisujärjestelmissä. Historiaan kuuluvat varhaisongelmat ja kehitys, kuten 1940-luvun V-2 -ohjuksen moottorit, sekä moderneimmat yksiköt kuten suuret nestemäiset moottorit ja solid-boostereiden järjestelmät. Turvallisuus ja ympäristövaikutukset ovat keskeisiä, koska polttoaineet voivat olla räjähtäviä, syttyviä ja myrkyllisiä.