Polisakkaridit

Polisakkaridit ovat suuria hiilihydraattien polymeerejä, jotka koostuvat toistuvista monosakkaridiyksiköistä ja glykoosi-sidoksista. Ne voivat olla homopolysakkarideja, joissa toistuu sama monosakkaridi, tai heteropolysakkarideja, joissa esiintyy useita eri monosakkarideja. Ominaisuudet määräytyvät monomeerien tyypin, glykoosidisten sidosten konfiguraation (α tai β) sekä polymeroinnin rakenteen mukaan, mukaan lukien haarautuminen. Polisakkaridit voivat olla veden kanssa hieman liukoisia tai lähes liukenemattomia, ja niiden mekaaniset ominaisuudet vaihtelevat suuresti.

Biologisesti niillä on sekä energian varastointiin että rakennetta ylläpitäviin tehtäviin liittyviä rooleja. Energian varastointiin kuuluvat tärkkelys kasveissa sekä glykogeeni eläimissä ja mikrobeissa. Rakenteellisesti tärkeimpiä ovat selluloosa ja kitiini: selluloosa kasvien soluseinissä koostuu β-1,4-glykosidisidoksista ja antaa kuitumaisen, vahvan rakenteen, kun taas kitiini on pääasiallinen rakennusaine joidenkin arkeo- sekä sienieläin- ja hyönteisorganismien ulkokuorissa. Lisäksi bakteeri- ja eläinrakenteissa esiintyy glykosaminoglykaaneja sekä peptidoglykaanikomponentteja.

Esimerkkejä yleisistä polisakkarideista ovat selluloosa, tärkkelys (amylose ja amylopektiini), glykogeeni sekä hemicelluloosat ja kitiini. Monia muita polysakkarideja esiintyy bakteeri- ja sienisoluissa ja niitä hyödynnetään teollisuudessa sekä ruoassa sakeutus-, geeliytys- ja stabilointikykyjensä vuoksi; ne tarjoavat myös ravintokuitua ja biopohjaisia materiaaleja.

Ruoansulatuksessa α-sidoksilla varustettujen polisakkaridien hajoaminen tapahtuu ihmisen entsyymien toimesta, jolloin vapautuu glukoosia. β-sidokset, kuten selluloosa, eivät kuitenkaan ole ihmiselle hyödynnettäviä, ellei mikrobien apua ole riittävästi; kuidut voivat kuitenkin fermentoitua osana suoliston mikrobistoa.