Plastikkortti

Plastikkortti on pieni, litteä kortti, joka on valmistettu pääasiassa PVC:stä tai komposiitista. Koko ja muoto noudattavat ISO/IEC 7810 ID-1 -standardia (85,60 × 53,98 mm). Plastikkortteja käytetään laajasti identifiointiin, maksamiseen, pääsyyn sekä erilaisten palveluiden hallintaan.

Teknologia kortissa voi sisältää magneettijuovan, sirukortin (älykortin) sekä lähilukemisteknologioita kuten NFC tai RFID. Monet kortit yhdistävät useita näistä tekniikoista. Some kortteja varustetaan lisäksi viivakoodilla tai QR-koodilla lisäohjeistusta varten.

Käyttökohteet jakautuvat yleisesti useisiin ryhmiin: pankkikortit (debit/credit), viralliset henkilökortit ja pääsyoikeudet, matka- ja kulkukortit sekä kanta-asiakas- ja jäsenkortit. Maksu- ja pääsytapahtumissa kortteja voidaan käyttää sekä kontakti- että kontaktittomasti, ja niihin voidaan liittää useita turvatoimia.

Turvallisuus ja tietojen käsittely riippuvat käyttötarkoituksesta. Sirukortit voivat tukea EMV-standardeja ja kryptografiaa, kun taas PIN-käyttö ja hologrammit parantavat petosten estoa. Henkilö- tai käyttäjätiedot voivat sijaita kortin sisäisesti tai tallentua taustajärjestelmiin, joihin kortin lukijat toimittavat vahvistetun tiedon.

Valmistus ja elinkaari: kortit valmistetaan massatuotantona, ja niihin tulostetaan omistajatiedot (nimi, kortin numero, voimassaoloaika) sekä mahdolliset allekirjoitusalueet. Elinikä on tyypillisesti useita vuosia.

Ympäristö ja kierrätys: plastikkorttien tuotanto ja hävittäminen vaikuttavat ympäristöön, minkä vuoksi kierrätys- ja kierrätysvaihtoehdot kehittyvät jatkuvasti.