Perusmäärite

Perusmäärite on suomenkielinen termi, joka tarkoittaa käsitteen määrittämisen keskeistä, olennaisinta ominaisuutta tai tunnusta. Sana muodostuu perus- (perusteellinen, perustava) ja määrite- (descriptor, ominaisuus) -osista, ja sitä käytetään kuvaamaan sitä, mikä on määritellyn asian olennaisin piirre.

Käyttökonteilleen perusmäärite esiintyy erityisesti kieliopillisissa ja sanakirjallisuuteen liittyvissä yhteyksissä. Sen avulla pyritään erottamaan käsitteen ydinmerkitys muista, sivullisista merkityksistä. Tällainen ydinpiirre toimii myös lähtökohtana tarkemmille määritelmille ja luokituksille. Perusmäärite voi auttaa oppilaita tai lukijoita ymmärtämään, mitä termi merkitsee yleisellä tasolla, ennen kuin siirrytään tarkempiin lisävivahteisiin.

Perusmäärite voidaan nähdä myös osana laajempaa määritelmäprosessia, jossa genuksen ja erityispiirteen kaltaiset ideat jäsennellään. Kielikysymyksissä ja semanttisessa luokittelussa perusmäärite toimii erottavana perustana sille, mitä käsitteen katsotaan olevan. On kuitenkin huomattava, että perusmäärite ei ole vakiintunut tekninen termi kaikilla aloilla, vaan sitä käytetään lähinnä opetuksellisesti ja sanakirjallisesti kuvaamaan käsitteen olennaisinta tunnusmerkkiä.

Esimerkki: sanakirjaselityksessä perusmäärite sanalle koira voisi olla “eläin, nelijalkainen nisäkäs, ihmisen kotieläin.” Kontekstin mukaan perusmäärite voi painottua eri tavoin. Perusmäärite tarjoaa kuitenkin käytännöllisen kehyksen käsitteen ymmärtämiselle ja luokittelulle.