Peruslause

Peruslause on kielitieteellinen termi, jolla tarkoitetaan suomalaisessa kieliopissa yksinkertaista lausetta, joka sisältää finiittiverbin ja muodostaa yhden väittämän. Se on lauseen perusvaihe, jonka avulla voidaan muodostaa yksinkertainen, itsenäinen virkkeitä. Peruslause voi sisältää lisäksi subjektin, objekti- ja adverbiaalielementtejä sekä muita lauseenjäseniä, mutta sen ydin on finiittiverbin ilmentämä väite.

Tyypillisesti peruslause koostuu subjektilauseesta ja predikaatista, ja siitä käy ilmi kokonainen ajatus. Suomen kielessä finiittiverbi näyttää ajan, pääpersonen ja luvun; se voi ilmaista nykyistä, mennyttä tai tulevaa aikaa sekä eri moodien, kuten indikatiivin, imperatiivin tai mahdollisuuden. Peruslauseessa sanajärjestys on usein subjekti–verbi–objekti (SVO), mutta suomen ilmaisuvoima ja taivutus mahdollistavat joukon tyylillisesti samanvärisiä järjestyksiä. Sanajärjestys voi siis vaihdella korostaen eri lauseenosien merkitystä.

Lisäämällä kieltosanan “ei” sekä verbiin liittyvän taivutuksen peruslause muuttuu negatiiviksi: Minä en lue kirjaa. Kysymyslauseiksi peruslause voidaan muuttaa intonaatiolla tai lausepäätteellä; viitteenä peruslauseen rakenne pysyy, vaikka merkitys muuttuu kysymykseksi. Peruslause eroaa ala-lauseesta, joka on alati alisteinen ja vaatii usein toisen lauseen innoittamana konjunktioita tai sivulauseen riippuvuutta.

Esimerkit: Minä luen kirjaa. Hän syö omenaa. Me menemme kotiin illalla. En lue kirjaa.