Peliteoreettisten

Peliteoreettisten, eli peliteorian tutkijoiden, työ keskittyy strategisten vuorovaikutusten mallintamiseen ja analysointiin, joissa useamman toimijan päätökset vaikuttavat toisiin. He käyttävät matemaattisia malleja kuvatakseen, miten ihmiset, yritykset ja muut toimijat valitsevat strategioitaan ottaen huomioon toisten mahdollisuudet, tiedonlaajuuden ja kannustimet.

Moderni peliteoria sai muotonsa 1940–1950-luvulla, kun John von Neumann ja Oskar Morgenstern julkaisivat The Theory of Games and Economic Behavior. Nashin tasapainon käsite tarjosi yleisimmän työkalun ei-kooperatiivisten pelien analysointiin. 1960-luvulla Reinhard Selten täydensi tasapainojen käsitteitä, ja myöhemmin Lloyd Shapley ja Alvin Roth liittyivät mekanismin suunnittelun ja ratkaisujen kehittämiseen.

Keskeisiä käsitteitä ovat ei-kooperatiivinen ja kooperatiivinen peliteoria, Nash-tasapaino, dominoiva strategia, sekoitetut strategiat, nollasumma- ja ei-nollasumma-pelit sekä toistuvat pelit. Evoluutiopeliteoria tutkii, miten strategiat voivat yleistyä populaatiossa luonnollisen valinnan kaltaisilla mekanismeilla. Mekanismien suunnittelu taas tutkii, miten kannustinjärjestelmät voidaan suunnitella siten, että haluttuja tuloksia saavutetaan.

Sovelluksia on taloudessa, politiikassa, biologiassa ja tietojenkäsittelyssä. Tutkimuksessa käytetään matemaattisten mallien lisäksi kokeellista taloustiedettä, simulointeja ja algoritmipohjaista peliteoriaa (algorithmic game theory), jolla voidaan analysoida ja suunnitella, miten järjestelmät ja markkinat toimivat käytännössä.

Merkittäviä peliteoreettisia tutkijoita ovat muun muassa John Nash, Reinhard Selten, Lloyd Shapley, Alvin Roth sekä John Harsanyi ja Thomas Schelling. Heidän työnsä on muokannut talousteoriaa sekä useiden muiden tieteenalojen ymmärrystä strategisesta vuorovaikutuksesta.