Peilipinnoitteisuus

Peilipinnoitteisuus on pinnan ominaisuus, jolla pinta voi toimia peilin kaltaisena heijastavana. Se kuvaa, miten tehokkaasti pinta heijastaa valoa tai muuta elektromagneettista säteilyä johtuen pinnoitteesta ja pinnan rakenteesta. Heijastus ilmoitetaan usein heijastussuhteena R, joka riippuu aallonpituudesta (λ), tulokulmasta (θ) sekä polarisaatiosta.

Mittauksissa käytetään tyypillisesti spektrofotometriä tai goniometrista järjestelmää, joilla saadaan R(λ) ja/tai R(θ, p). Heijastus on suurempi, kun pinta on mahdollisimman sileä ja vermosto katsomatta suurempi vähäinen absorptio sekä optinen häviö.

Pinnoitteet: Metalliset pinnoitteet kuten hopea (Ag) ja alumiini (Al) antavat korkean heijastuksen näkyvän alueen valolle, mutta ne voivat hapettua ja heikentyä ajan mittaan sekä ympäristön vaikutuksesta. Dielektriset monikerrospinnoitteet voivat tarjota erittäin korkeaa ja laajakaistaista heijastusta pienemmällä absorptiolla, mutta niiden valmistus vaatii tarkkaa kerrosten paksuuden ja laadun hallintaa.

Sovellukset ja huomioita: Peilipinnoitteisuutta hyödynnetään optisissa peileissä, laserjärjestelmissä, spektroskopian instrumenteissa sekä joissain arkkitehtuurin ja energian hallinnan sovelluksissa. Ominaisuutta suunniteltaessa arvioidaan vaadittu spektrialue, kulma- ja polarisaatio-ominaisuudet sekä ympäristöolosuhteet, ja valitaan sopiva pinnoitemateriaali sekä kerrosten paksuudet.