Pariutumiskäyttäytyminen

Pariutumiskäyttäytyminen on eläinten lisääntymiseen liittyvää käytöstä, jonka tavoitteena on parin löytäminen, kumppanin valitseminen ja parittaminen jälkeläisten syntymiseksi. Siihen sisältyy sekä houkuttelemista että kilpailua vastakkaisen sukupuolen edustajista. Käytös vaihtelee lajeittain, mutta se heijastaa yleisesti seksuaalista valintaa ja lisääntymismenestyksen kehitystä.

Signaalit ja rituaalit: Pariutumiskäyttäytyminen ilmenee visuaalisina näytöinä (värimuutokset, eleet), akustisina signaaleina (laulut, kutsuäänet) sekä kemiallisina viesteinä (feromoneja). Jotkut lajit käyttävät monimutkaisia rituaaleja tai tansseja, ja toiset tarjoavat lahjoja tai ruokaa parin houkuttelemiseksi. Signaalit vaihtelevat suuresti lajeittain.

Pariutumiskäyttäytyminen heijastelee erilaisten lisääntymisstrategioiden kirjoa. Osa lajeista on monogamisia ja muodostaa pitkäaikaisia pariskuntia sekä osallistuu jälkeläisten hoitoon. Toiset ovat polygynisiä, polyandrisia tai parittelevat useamman kumppanin kanssa. Valinnat ja rytmit riippuvat resurssien hankinnan ja geneettisen monimuotoisuuden yhteisvaikutuksesta.

Seksuaalinen valinta voi johtaa erikoistuneisiin ominaisuuksiin, kuten kirkkaampiin värityksiin, kookkaampiin koristeisiin tai vahvistuneisiin signaaleihin. Sekä naaraat että uroshot voivat vaikuttaa valintaan, mikä voi johtaa sukupuolten väliseen dimorfiaan ja erilaisiin käyttäytymisen muotoihin.

Ekologiset ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat pariutumiskäyttäytymiseen. Ympäristön muutokset, kuten vuodenaikojen vaihtelut, saatavilla oleva ruoka ja häiriötekijät (melu, valonlasku), voivat muuttaa parinetsinnän aikataulua. Ihmisen toiminta sekä kulttuuri voivat lisäksi muokata ihmisyhteisöissä ilmeneviä käytäntöjä. Tutkimuksessa käytetään havainnointia, kokeellisia asetelmia ja genetiikkaa.