Paretotehokkuuden

Pareto-tehokkuuden (paretotehokkuuden) käsite kuvaa resurssien allokaatioita taloustieteessä. Tilanne on Pareto-tehokas, kun ei ole olemassa sellaista muokkausta, joka parantaisi jonkun asemaa ilman, että ketään toista huonontuisi. Toisin sanoen, kaikki mahdolliset Pareto-parannukset on jo toteutettu kyseisessä määräyksessä.

Pareto-parannus tarkoittaa muutosta, jolla ainakin yksi yhteisön jäsen paremmin, eikä kukaan muu heikkene. Tällaisia parannuksia ei enää ole, jos allokaatio on Pareto-tehokas. Kyseisen tilan kaikki Pareto-tehokkaat vaihtoehdot muodostavat nimensä mukaisen Pareto-frontierin (Pareto-harjanteen), jonka pisteet ovat tasolla, jolla resurssit käytetään niin, ettei yhdelläkään henkilön asemaa voi parantaa ilman toisen aseman heikentymistä.

Käytäntöä varten on myös puhuttava erikseen Pareto-tehokkuuden variaatioista. Yleensä puhutaan vahvasta (klassisesta) Pareto-tehokkuudesta, mutta joissakin teksteissä tehdään eroa heikomman ja vahvemman muodon välillä. Käytännössä idea pysyy: tilan, jossa ei ole parempaa jakamista ilman haittoja, pidetään Pareto-tehokkaana.

Sovellukset ja merkitys ovat moninaisia. Pareto-tehokkuutta käytetään tuotanto- ja kulutustrade-offien analysointiin, julkishyödykkeiden tarjonnan suunnitteluun sekä markkinoiden tasapainotilan arviointiin. Se toimii välineenä havaitsemaan, milloin vaihtoehdoista ei voida parantaa kaikkien asemaa samaan aikaan, mutta se ei ilmaise oikeudenmukaisuutta tai kokonaishyötyä.

Rajoitukset ovat olennaisia. Pareto-tehokkuus ei oletusarvoisesti arvoi oikeudenmukaisuutta tai tasaisuutta tuloissa. Lisäksi parannuksia voi olla rajoitettuine resurssineen, ulkoisvaikutuksineen tai julkishyödykkeiden olemassaolon vuoksi, jolloin täydellinen Pareto-tehokkuus voi olla mahdotonta saavuttaa.