Palautuskoodit

Palautuskoodit ovat koodilukuja, joita ohjelmisto, rajapinta tai käyttöjärjestelmä palauttaa suorituksen lopuksi. Ne ilmaisevat ohjatun toiminnon tuloksen, kuten onnistumisen, virheen tai tilan, ja niitä käytetään virheenkorjauksessa, automatisoinnissa sekä käyttäjä- tai järjestelmärajapintojen tilanraportoinnissa. Palautuskoodin muoto ja merkitys riippuvat kontekstista, mutta ne ovat yleensä numeroita tai lyhyitä teksti-viestejä.

Yleisiä konteksteja

- Ohjelmien ja skriptien sulkeutumiskoodit: Monet ohjelmat palauttavat exit-koodin. Nolla tarkoittaa yleensä onnistunutta suoritusta; muu arvo viittaa virheeseen tai erityiseen tilaan. Merkitys on ohjelmisto- ja ympäristökohtainen.

- API- ja verkkopalvelut: Verkkopalveluissa palautuskoodi viestii kyselyn tuloksen. Yleisimmät ovat HTTP-statuskoodit, kuten 200 (Onnistui), 404 (Not Found) ja 500 (Internal Server Error). Monet sovellukset määrittelevät lisäksi omia yksilöllisiä palautuskoodiraportteja.

- Kirjastot ja CLI-työkalut: Funktiot tai komennot voivat palauttaa koodin virheen sijaan tai yhdessä muun virheetiedon kanssa, jolloin automatisoidut työnkulut voivat reagoida oikealla tavalla.

- Virheenkorjaus ja lokitus: Palautuskoodit auttavat kehittäjiä ja ylläpitäjiä paikantamaan ongelmia ja ohjaamaan toimenpiteitä.

Suunnittelu ja käytäntöjä

Hyvä palautuskoodi-design on selkeä, johdonmukainen ja hyvin dokumentoitu. Koottuja merkityksiä tulisi standardoida sekä ohjelmalähteessä että sen käytössä, jotta eri osat voivat tulkita koodit oikein. Turvallisuusnäkökohdat huomioidaan siten, että koodit eivät paljasta liikaa sisäistä rakennetta, ja virheilmoitukset ovat tarkoituksenmukaisia.

Esimerkkejä

0: Onnistuminen; 1–255: virheitä erilaiset syyt; HTTP-koodit kuten 200, 400, 401, 403, 404, 500. Palautuskoodien kattava dokumentointi auttaa sekä manuaalisessa käytössä että automatisoidussa testaamisessa.