Oppimistyylit

Oppimistyylit ovat käsitteitä, joilla pyritään kuvaamaan yksilön tapaa mieluummin omaksua tietoa ja järjestää oppimiskokemuksia. Käsite sai laajaa suosiota 1970–1990-luvuilla, ja sen ympärille syntyi useita malleja sekä testejä, joiden avulla oppijaa pyritään ohjaamaan opiskeluissa.

Tunnetuimpia malleja ovat esimerkiksi VARK-malli, joka jaottelee oppimistyylit visuaalisiin, auditiivisiin, lukemisen/kirjoittamisen sekä kinesteettisiin preferensseihin; Kolbin nelivaiheinen oppimisen sykli korostaa kokemus-pohjaista ja reflektoivaa oppimista, abstraktia ajattelua sekä aktiivista kokeilua; Dunn & Dunnin malli painottaa sekä ympäristötekijöitä että emotionaalisia ja sosiaalisia oloja oppimisessa; Felder-Silverman-malli kuvaa useita continuaaleja, kuten aktiivinen–reflektiivinen sekä visuaalinen–kielellinen ja looginen–mallinnettava oppiminen. Eri mallit korostavat eri tekijöitä, mutta yhteisenä piirteenä on se, että ne yrittävät kiinnittää huomiota siihen, miten oppijat preferoivat vastaanottamaan ja jäsentämään tietoa.

Kritiikki ja nykytila: useat systemaattiset tutkimukset ja katsaukset ovat kyseenalaistaneet sen, että oppimistyylin mukainen opettaminen parantaisi oppimistuloksia enemmän kuin monipuolinen, multimodaalinen opettaminen. Tutkimukset viittaavat siihen, että yksilön oppimistyyli ei vahvasti ennusta parhaita opetusmenetelmiä. Tämän vuoksi nykyisessä opetuksessa painotetaan usein joustavaa ja monipuolista opettamista sekä erilaisten strategioiden käyttöä oppimisen tukemiseen.

Soveltaminen: opettajat voivat hyödyntää erilaisia esitystapoja, mutta on suositeltavaa välttää pysyviä luokkien luokitteluita oppimistyyleihin. Sen sijaan tähdätään inklusiiviseen opetukseen ja Universal Design for Learning -periaatteisiin, joissa opetus tavoittaa monenlaisia oppijoita.