Oppimismuodosta

Oppimismuodosta viittaa tapa, jolla oppimista käytännössä toteutetaan. Se kuvaa, miten opetus ja oppimateriaalit organisoidaan, miten vuorovaikutus rakentuu sekä millainen rooli opettajalla ja oppijalla on. Oppimismuotoja voidaan tarkastella sekä pedagogisesta että teknologisesta näkökulmasta. Keskeinen jaottelu jakaa oppimisen formaaliin, ei-formaaliin ja epäformaaliin oppimiseen.

Formaali oppiminen tarkoittaa suunniteltua opetusta, jossa on oppimäärä, tavoitteet ja usein todistukset; sitä tapahtuu pääasiassa kouluissa ja korkeakouluissa. Ei-formaali oppiminen on järjestettyä oppimista ilman virallista tutkintorakennetta, kuten kurssit, työelämäkoulutukset ja ammatilliset workshopit. Epäformaali oppiminen syntyy arjessa ja työpaikalla ilman virallista rakennetta, esimerkiksi itseopiskelu, mentorointi tai kollegiaalinen oppiminen.

Oppimismuodon valinnalla on vaikutus oppimistuloksiin, motivaatioon, saavutettavuuteen ja tasa-arvoon. Rakenteiden suunnittelussa huomioidaan eriyttäminen, saavutettavuus ja oppimisen inkluusio. Opetushenkilöstön rooli vaihtelee: opettaja toimii fasilitaattorina, suunnittelijana ja ohjaajana, jolloin oppija on yhä aktiivisempi.

Suomessa oppimismuotojen suunnittelussa painotetaan inklusiivisuutta, joustavuutta ja elinikäisen oppimisen periaatteita, jotta erilaiset oppijat voivat osallistua ja edetä omiin tavoitteisiinsa. Digitaaliset ratkaisut, etä- ja blended-opetus sekä moniulotteinen oppimisanalyysi tukevat eriyttämistä ja seurannan.