Odotusarvoteorioihin

Odotusarvoteoriat ovat päätöksenteon teorioita, joissa yksilön valintoja tarkastellaan siten, että eri vaihtoehdojen arviot ja riskit painotetaan siten, että päätös ilmentää odotetun arvon tai odotetun utiliteetin maksimointia. Yleisesti niihin kuuluu kaksi pääsuuntausta: odotetun arvon teoria sekä odotetun utiliteetin teoria. Ne ovat keskeisiä malleja taloudessa, riskin hallinnassa ja päätöksenteon tutkimuksessa.

Odotetun utiliteetin teoria (EUT) olettaa, että henkilöt valitsevat vaihtoehdon, jolla on suurin odotettu utiliteetti. Tämä utiliteetti lasketaan jokaisen tuloksen utiliteetin ja sen todennäköisyyden kertolaskulla, ja summa on valinnan arvo. Teorian taustalla ovat von Neumannin ja Morgensternin axiomit sekä Savage'n lisäys, jotka tarkoituksena ovat määritellä rationaalin käyttäytymisen perusteet epävarmuudessa. Teorian mukaan yksilö on riskinkarttuja, riskinottaja tai riskin sallija riippuen utiliteettifunktion muotoa.

Historiamme ulottuu Bernoullin kynästä St. Petersburgin paradoksiin ja eteenpäin kohti 1900-luvun puoliväliä, jolloin teorioita kehitettiin muodollisesti. Bernoulli esitti hyötyfunktion idean, ja 1940–luvulla von Neumann ja Morgenstern laajensivat sen rationaalisuuden aksioomeiksi. Myöhemmin Savage lisäsi subjektiivisen todennäköisyyden käsitteen.

Odotusarvoteorioihin liittyy sekä kriittisiä havaintoja että vaihtoehtoisia malleja, kuten Allaisin paradoksit ja Ellsbergin ristiriidat, jotka osoittavat, ettei arkipäivän päätöksenteko aina noudata EUT:n oletuksia. Tutkimuksessa kehitettiin myös pelin- ja käyttäytymistieteisiin sopivia malleja, kuten rankkivaikutteleva utiliteetti ja kumulatiivinen näkökulma. Käytännössä odotusarvoteoriat soveltuvat riskien ja epävarmuuden kvantifiointiin sekä talous- ja sijoitusmallien perustaksi, mutta niiden rajoituksia ja todellisten ihmisten käyttäytymisen monimutkaisuutta korostetaan jatkuvasti.