Normaaliarvojen

Normaaliarvojen termi viittaa laboratorio- ja kliinisen kemian konteksteissa arvoihin, jotka odotetaan terveeltä aikuiselta tai lapselta tietyllä mitta-alueella. Yleisimmin puhutaan viitearvoista tai viitearvovälistä, joka kattaa tyypillisesti terveiden yksilöiden keskimmäisen noin 95 prosentin jakauman. Normaaliarvot eivät ole diagnostisia rajoja, vaan niitä käytetään tulosten tulkinnassa yhdessä potilaan taustan ja oireiden kanssa.

Normaaliarvojen määrittäminen perustuu laajoihin populaatiotutkimuksiin, joissa mitattavien arvojen jakaumaa on kartoitettu terveillä osallistujilla. Arvot voivat vaihdella ikäryhmän, sukupuolen, raskauden tilan sekä etnisen taustan mukaan. Lisäksi mittausmenetelmät, laboratorioon mitta—paineet sekä käytetyt yksiköt vaikuttavat viitearvoihin. Siksi laboratorion itsellä on omat, menetelmäkohtaiset viitearvonsa, ja tulkinnaa varten on tärkeää huomioida näiden arvojen konteksti.

Käyttö ja tulkinta perustuvat siihen, että poikkeama normista voi olla merkki terveydellisestä ongelmasta, mutta ei itsessään todista sairautta. Poikkeamat voivat johtua myös lyhytaikaisista tekijöistä, kuten ruokailusta, vuorokaudenajasta tai näytteen käsittelystä. Pitkittäistutkimukset tai useamman mittauksen yhdistäminen parantaa luotettavuutta.

Esimerkkejä alueista, joissa viitearvot ovat yleisiä, ovat verensokeri, lipidipaneeli, maksaentsyymit sekä munuaisten toiminnan merkit kuten kreatiniini. Normaaliarvot voivat muuttua ajan myötä ja eri laboratorioilla voi olla hieman erilaisia rajoja, mikä korostaa kontekstin tärkeyttä tulkinnassa.