Nonelektrolyyttejä

Nonelektrolyyttejä ovat aineita, jotka liuoksessa eivät ionisoidu tai dissosioidu ioneiksi. Tällaiset liuokset johtavat sähköä huomattavasti huonommin kuin elektrolyyttiset liuokset, koska liuenneet molekyylit pysyvät kokonaisina eikä vapautuneita ioneja muodostu. Tämä erottaa nonelektrolyytit elektrolyytteistä, jotka muodostavat ioneja ja johtavat sähköä paremmin.

Kun nonelektrolyytti liukenee veteen, se muodostaa ainoastaan molekyylejä eikä ioneja. Tämän seurauksena liuoksen molaari johtokyky on matalampi kuin vastaavien elektrolyyttien. Sähkönjohtokyvyn mittauksella voidaan usein erottaa elektrolyyttejä nonelektrolyytteistä, mutta todellinen johtokyky riippuu liuoksen koostumuksesta ja epäpuhtauksista.

Yleisimmät nonelektrolyytit ovat orgaanisia molekyylejä, kuten glukoosi, sakkaroosi, etanoli, metanoli sekä glyseroli. Myös monet pienet epäorgaaniset molekyylit, kuten urea, voivat käyttäytyä nonelektrolyyttisesti. Useimmat liuokset, joissa ei tapahdu ionien muodostumista, luokitellaan nonelektrolyytteiksi.

Colligatiiviset ominaisuudet, kuten kiehumispisteen kohonnut, sulamispisteen alentuminen ja osmoottinen paine, riippuvat liuoksen partikkelien määrästä. Koska nonelektrolyyttien ionisoituminen ei lisää partikkelien määrää, niiden van’t Hoffin kerroin on noin 1. Tämä erottuu elektrolyytteistä, joiden kerroin voi olla suurempi ionien dissosiaation vuoksi.

Nonelektrolyyttejä tarkastellaan usein kemiassa, biologiassa ja elintarviketieteissä. Niiden ymmärtäminen auttaa arvioimaan liuosten fysikaalisia ominaisuuksia sekä osmotiikkaa ja johtavuutta käytännön sovelluksissa.