Nanojätteet

Nanojätteet ovat jätettä, joka sisältää nano-kokoisia hiukkasia tai on peräisin nanotekniikasta. Niitä syntyy sekä teollisuuden tuotannosta että kuluttajatuotteista, kuten kosmetiikasta, elektroniikasta, lääkkeistä, tekstiileistä ja pakkausmateriaaleista. Nanohiukkaset voivat esiintyä yksittäisinä hiukkasina tai pieninä agglomoraatioina, ja niihin liittyy sekä keinotekoisia nanopartikkelien että prosessin aikana syntyviä epäpuhtauksia.

Nanojätteiden pienikokoisuus ja suuri pinta-ala voivat lisätä reaktiivisuutta ja liikkuvuutta ympäristössä. Joillakin koostumuksilla voi olla toksisia ominaisuuksia, ja niiden pinta sekä kemiallinen koostumus vaikuttavat siihen, miten ne voivat päästä biologisiin suojateisiin. Tämän vuoksi nanohiukkasten riskit ovat monimutkaisia ja vaativat tutkimusta sekä sääntelyä.

Ympäristössä ja ihmisissä nanohiukkaset voivat käyttäytyä koon, muodon, reaktiivisuuden ja pinnankäsittelyn mukaan. Ne voivat kulkeutua ilmaan, vedenpuhdistusprosesseihin ja maaperään, päätyä jätevesiin ja lietteisiin sekä lopulta elinympäristöihin. Altistumismahdollisuudet kohdistuvat sekä työntekijöihin että kuluttajiin sekä herkkiin ekosysteemeihin.

Regulaatio ja hallinta perustuvat usein riskinarviointiin ja elinkaariajatteluun. EU-lainsäädäntö ja kansainväliset ohjeistukset käsittelevät nanojätteitä sekä niiden mahdollisia vaarallisuuksia ja jätteen luokitusta. Jätehuollon tavoitteena on vähentäminen, asianmukainen keräys ja erottelu sekä turvallinen loppukäyttö ja seuranta.

Käyttö- ja käsittelymenetelmät voivat sisältää suodatus- ja erottelutekniikoita sekä ultrafiltraatiota, nanofiltteröintiä ja kemiallista tai valokatalyyttistä puhdistusta. Pohdittavia vaihtoehtoja ovat myös poltto ja sivuvirtojen hallinta sekä elinkaarioptimointi. Lisätutkimukset ovat tarpeen ympäristö- ja terveysvaikutusten paremmaksi ymmärtämiseksi sekä kannanottojen kehittämiseksi.