Mikroravinteisiin

Mikroravinteisiin viitataan hivenaineisiin, joita elimistö tai kasvi tarvitsee pienissä määrissä, toisin kuin makroravinteja, joita tarvitaan suuria määriä. Ne ovat välttämättömiä entsyymi- ja hormonitoiminnalle sekä solujen normaalille toiminnalle, ja niiden puute tai epäbalanssi voi heikentää terveyttä tai kasvua.

Ihmisten kontekstissa yleisimpiä mikroravinteita ovat rauta, sinkki, kupari, mangaani, jodi, seleeni, kromi ja molybdeeni. Fluori sekä koboltti (osana B12-vitamiinia) liittyvät myös usein luetteloihin. Mikroravinteet toimivat usein kofaktoreina entsyymeissä, osallistuvat hapetus- ja energiaketjuihin sekä säätelevät kilpirauhasen toimintaa ja immuunijärjestelmää. Ravinnon ja ravitsemuksen tasapaino on erilainen riippuen iästä ja terveydentilasta.

Kasveilla mikroravinteet ovat boron, kloori, kupari, rauta, mangaani, molybdeeni ja sinkki. Niiden tarve vaihtelee lajin mukaan ja ne vaikuttavat muun muassa soluseinän rakennukseen, fotosynteesiin ja verenkiertoon liittyviin prosesseihin. Joissakin kasvilajeissa nikkele voi olla tarpeellinen, mutta kobolttia ei pidetä yleisesti välttämättömänä kaikille kasveille.

Puutokset voivat ilmetä esimerkiksi anemian, heikentyneen vastustuskyvyn tai kehityksen viivästymisenä ihmisillä sekä ravinnon puutteena, kuivuudesta tai maaperän epätasapainosta johtuvina kasvuhäiriöinä kasveilla. Liialliset määrät voivat aiheuttaa toksisuutta ja maaperän sekä vesistöjen pilaantumista.

Lopuksi mikroravinteiden saatavuus ja tasapaino ovat olennaisia ravitsemuksessa ja maataloudessa. Maaperän analysointi, oikea lannoitus sekä monipuolinen ruokavalio tukevat sekä ihmisten että kasvien terveyttä.

---