Mielenkartoituksessa

Mielenkartoituksessa on visuaalinen ajattelun väline, jolla ajatukset ja tiedot organisoidaan keskitetyn idean ympärille haarautuvien aiheiden ja alateemien avulla. Sitä käytetään ideointiin, muistiinpanointiin, oppimiseen, projektinhallintaan ja ongelmanratkaisuun. Perusidea on, että keskeinen käsite asetetaan kartan keskelle, siitä lähtevät päähaarat ja niiden alahaaret muodostavat kartan rakenteen. Avainsanoja kirjoitetaan kunkin haara-osion päähän; kuvat, värit ja yhteydet voivat vahvistaa muistia ja luovuutta. Kartoitus voidaan tehdä käsin paperille tai digitaalisille alustoille.

Menetelmään kuuluu tyypillisesti: 1) valitse keskimmäinen aihe; 2) lisää päähaarat; 3) laajenna alahaaret; 4) käytä ytimekkäitä avainsanoja sekä visuaalisia elementtejä; 5) tarkastele ja päivitä karttaa tarvittaessa.

Mielenkartoitusta pidetään alun perin Tony Buzanin kehittelemänä 1970-luvulla, vaikka varhaisia muunnelmia on ollut ennen sitä. Digitaaliset työkalut, kuten MindMeister, XMind, FreeMind ja Mindomo, mahdollistavat karttojen jakamisen sekä yhteistyön. Karttamenetelmän edut ovat muun muassa parempi muistaminen, nopea ideointi, kokonaisuuden hahmottaminen sekä tiimityön tukeminen. Haasteita voivat olla kartan koon hallinnan vaikeudet, liiallinen monimutkaisuus tai se, ettei kartoitus sovi kaikille oppimistyyleille. Mielenkartoitusta hyödynnetään laajasti koulutuksessa, yritysmaailmassa, projektinhallinnassa sekä henkilökohtaisessa suunnittelussa ja tutkimuksessa.