Maalaistalous

Maalaistalous on suomalaisessa maaseutukulttuurissa käytetty termi, jolla tarkoitetaan maatilan talousyksikköä ja siihen kuuluvaa tuotantoa sekä perheen asuin- ja elinkeinotoimintaa. Se viittaa sekä tilan rakennettuun ympäristöön että sen elinkeinotoimintaan, kuten viljelyyn, karjanhoitoon ja metsätalouteen. Käytännössä maalaistalous tarkoittaa sekä asuinrakennusta että siihen kiinnittyviä tuotannon rakennuksia sekä pihapiiriä, jossa tilaa hoidetaan ja jossa työvälineet, rakennukset ja pellot muodostavat kokonaisuuden.

Etymologia ja käyttö - Maalaistalous koostuu sanoista maa ja talous, viitaten tilan talouteen ja perheen toimeentulon muodostavaan kokonaisuuteen. Sana voi viitata sekä tilaan itsessään että tilan taloudelliseen toimintaan, ja se eroaa yleisemmästä termistä maatalous, joka kuvaa laajempaa järjestelmää.

Historia ja kehitys - Maalaistalot ovat olleet keskeinen osa Suomen maatalouden perusmallia. 1800–1900-luvuilla pienet ja keskisuuret, perheviljelmät olivat yleisiä, ja tilat toimivat sekä ruoka- että työpaikkana. 20. vuosisadan aikana mekanisoituminen, rakennusten parantaminen ja tilojen yhdistämisen liiketoimintatavoitteet muovasivat maalaistaloja suuremmaksi kokonaisuudeksi. Nykyään maalaistalous voi tarkoittaa sekä perinteistä, omaa tilaa ylläpitävää pienyrittäjää että kulttuurihistoriallisesti arvostettua farmipalstaa, jossa korostuvat ympäristönhoito, monimuotoinen maalaisympäristö ja mahdollinen maatalous- ja puutarhatuotanto.

Rakennukset ja rakennettu ympäristö - Tavanomaisessa maalaistalossa on päärakennus, navetta tai lato, aitta ja muita piharakennuksia sekä vilja- ja eläinsäkin. Rakennukset ovat usein puupohjaisia, ja pihapiiri muodostaa tilan toiminnallisen ja maisemallisen ytimen. Nykyisin monia maalaistaloja suojellaan kulttuurihistoriallisesti tai hyödynnetään muun muassa maaseutumatkailussa.