Loppumuodot

Loppumuodot, tai loppupäätteet, ovat sanan lopussa esiintyviä morfeemeja, joilla ilmaistaan kieliopillista informaatiota. Ne ovat keskeinen osa taivutusta ja konjugointia useimmissa Suomen kielen sanoissa. Loppumuodot voivat syntyä sanavartalon ja loppupäätteen yhteisvaikutuksesta, ja ne voivat vaihdella sanaluokittain sekä esiintyä yksikössä ja monikossa.

Sanaluokkakohtaisesti loppumuodot kuvaavat muun muassa sijamuotoa ja lukua substantiiveilla sekä adjektiiveilla. Esimerkiksi nominaalisen muodon yksikössä eivät välttämättä näy loppua, mutta genetiivissä, partitiivissa ja muissa tapauksissa loppuja käytetään: esimerkiksi talo—talo (perusmuoto), talon (genetiivi), taloa (partitiivi). Monikossa loppumuodot ilmenevät usein esimerkiksi -t tai -at, ja eri sijamuodot tuottavat erimuotoisia pääteitä. Loppumuodot vastaavat siten sanan taivutuksen kokonaista rakennetta.

Verbin loppumuodot ilmaisevat persoonaa ja lukua sekä aikaa tai tapaa, kun verbi on finite. Esimerkiksi minä luen, me luemme, hän lukee osoittavat, miten pääte muuttuu lausumisen mukaan. Myös pronominit ja joitakin adjektiiveja taivutetaan loppumuodoilla, mikä osoittaa sanojen taivutuksen laajuuden.

Loppumuotoja kuvaavat kieliopilliset järjestelmät voivat vaihdella sanoittain ja venytys- sekä äänneasun harmonian mukaan. Niiden tunteminen helpottaa sanan taivutusta, sananmuodostusta sekä sanaston ymmärtämistä ja kielenoppimista. Loppumuotojen käsittely on keskeinen osa suomalaisen kieliopin sanakirjoja ja taivutuskaavioita.