Lopetusten

Lopetukset on termi, jota käytetään kielitieteessä kuvaamaan lopullisia morfeemeja tai päätteitä, jotka lisätään sanan runkoon ilmentämään kieliopillista funktiota tai sanan rakennetta. Ne voivat olla suffixeja, infixeja tai circumfixeja, ja ne voivat olla sekä säännöllisiä että epäsäännöllisiä. Lopetukset muodostavat usein olennaisen osan taivutuksesta ja sananmuodostuksesta.

Kielissä lopetukset tekevät eron muun muassa sijan, luvun, aikamuodon, moduksen tai muun kieliopillisen kategorian välillä. Niiden avulla sana yhdistyy lauseen muihin osiin ja saa kieliopillisen merkityksen. Monissa kielissä lopetukset ovat pääosin moodillisia ja niiden tarkka muoto määräytyy sanan juuri- tai vartalo-osan mukaan. Yleensä niiden tunnistaminen ja jäsentäminen on oleellinen osa morfologista analyysia, sanan taivutusta sekä kielenhuoltoa.

Suomen kielessä yleisimmin käytetty termi taivutusopissa on päätteet, mutta termi lopetukset esiintyy runsaasti myös kansainvälisissä tai historiallisissa kielitieteen teksteissä kuvaamaan samaa ilmiötä. Esimerkkeinä sanoista talo voidaan nähdä genetiivissä kuin talon sekä inessiivissä talossa; näihin loppuihin liittyy sanan taivutusta kuvaavia lopetuksia. Verbeissä lopetukset osoittavat henkilön ja aikamuodon sekä mahdolliset modukset, mikä mahdollistaa lauseen rakenteen muodostamisen.

Käytännössä lopetusten analysointi tukee kielitieteellisiä tutkimuksia, käännöstekniikkaa, luonnollisen kielen käsittelyä sekä kielten oppimista, sillä ne paljastavat sanan taivutuksellisen paradigman ja mahdollistavat sanan perusmuodon rekonstruoinnin.