Lisäinertiaalinavigaatiossa

Lisäinertiaalinavigaatio viittaa inertiaalisten navigaatiojärjestelmien parantamiseen käyttämällä lisätietolähteitä. Perinteiset inertiaalit navigaatiojärjestelmät (INS) hyödyntävät kiihtyvyysantureita ja gyroskooppeja mittaamaan liikettä ja asentoa ajan suhteen. Ne ovat itsenäisiä eivätkä vaadi ulkoisia signaaleja, mutta ne kärsivät ajan myötä kertyvästä virheestä.

Lisäinertiaalinavigaatiossa näitä virheitä pyritään korjaamaan ja tarkkuutta parantamaan yhdistämällä INS-tiedot muihin antureihin tai järjestelmiin. Yleisiä lisätietolähteitä ovat satelliittipaikannusjärjestelmät (kuten GPS), tutka, lidar, kamerapohjaiset järjestelmät (visuaalinen inertianavigointi), magneettikompassit ja pyörän nopeusanturit. Nämä ulkoiset tiedot tarjoavat absoluuttisia tai suhteellisia mittauksia, jotka auttavat kalibroimaan ja päivittämään INS:n arvioita.

Tällaisia yhdistettyjä järjestelmiä käytetään laajalti ilmailussa, merenkulussa, autonomisissa ajoneuvoissa, robotiikassa ja puolustussovelluksissa. Esimerkiksi lentokoneissa GPS-signaalin lisäys INS:ään tarjoaa jatkuvasti tarkkaa sijaintitietoa, vaikka GPS-signaali hetkellisesti katkeaisikin. Autonomisissa ajoneuvoissa visuaalinen inertianavigointi yhdistettynä LIDAR-dataan mahdollistaa tarkan paikannuksen myös alueilla, joilla GPS-signaali on heikko tai olematon, kuten kaupunkien tunneleissa tai tiheissä metsissä. Yhdistämällä useita eri tietolähteitä lisäinertiaalinavigaatio saavuttaa korkeamman luotettavuuden ja tarkkuuden kuin yksittäinen anturijärjestelmä voisi tarjota.