Lisähapen

Lisähappea tarkoittaa ylimääräisen hapen antamista potilaalle happea tarvitsevan tilan hoitamiseksi. Sen tarkoituksena on ylläpitää riittävä veren hapetaso ja vähentää hapenpuutteen aiheuttamaa komplikaatioriski. Lisähappea annetaan sekä akuutteihin että kroonisiin hengitys- ja sydän- ja verenkiertoelimistön tiloihin sekä leikkauksien aikana ja hätätilanteissa. Hoitoa ohjaa hoitava lääkäri tai ensihoitaja, ja sen tarkoituksena on saavuttaa tavoitehappeus, usein seurataan SpO2-arvolla.

Indikaatiot ovat muun muassa hypoksia, keuhkokuume, COPD ja muut keuhkosairaudet, sydäninfarkti sekä traumapotilaat. Myös anestesiassa ja tehohoidossa lisähappea käytetään hapetuksen turvaamiseksi. Antotavat vaihtelevat potilaan tarpeen mukaan ja voivat olla sekä potilaan nenäkanavalle asetetulla cannulalla että kasvonaamareilla. Yleisimmät menetelmät ovat nenäkanavallinen hapenanto (nasal cannula), yksinkertainen kasvonaamari, non-rebreather -kasvonaamari sekä Venturi-maski, jolla voidaan saada tarkemmin määritelty FiO2. Myös korkeanopeuksinen nenähappi (high-flow nasal oxygen) on käytettävissä joissain hoitoympäristöissä.

Haitat ja turvallisuus: liiallinen hapen annostelu pitkäaikaisesti voi johtaa hapetusstressiin tai CO2-retentioon erityisesti keuhkoahtaumataudissa. Siksi hapen määrä ja spO2-tavoite määritellään potilaskohtaisesti, ja hoitoa seurataan säännöllisesti sekä kliinisin että laitteistollisin menetelmin. Paloturvallisuus ja laitteiden asianmukainen huolto ovat olennaisia. Lisähappa on tärkeä osa nykyaikaista ensiapua ja kliinistä hoitoa.