Lihaksiaineksen

Lihaksiaineksen (lihaskudos) on elinbiologian kudos, jonka päätehtävänä on muuntaa kemiallinen energia mekaaniseksi liikkeeksi ja kehon asennon ylläpitämiseksi. Se koostuu lihassoluista sekä ympäröivästä sidekudoksesta, verisuonista ja hermopäätteistä, jotka mahdollistavat supistelun ja säätelyn.

Lihaksiaineksen rakenteessa erottuvat endomysium lihassolujen ympärillä, perimysium fasikkeleiden ympärillä ja epimysium koko lihaksen ulkopinnalla. Näiden kerrosten kautta kudos saa voimaa, verenkiertoa ja hermotusta, ja ne jakavat voiman tasaisesti lihaksen sisällä.

Kolme päätyyppiä: luustolihas (skeletolihas) on tahdonalainen ja raidoittunut; sydänlihas muodostaa sydämen seinämän ja on tahdosta riippumaton; sileälihaskudos sijaitsee verisuonten ja hengitysteiden sekä useiden sisäelinten seinämissä ja on myös pääasiassa tahdosta riippumaton.

Supistuminen perustuu liukuvan filamentin mekanismiin: aktiini- ja myosiinifilamenttien vuorovaikutus lyhentää saromeereja. Tämä vaatii ATP:tä; kalsiumionit vapautuvat sarkoplasmisesta retikulumista. Luustolihaksessa troponiini-tropomyosiini säätelee prosessia, sileässä lihaksessa säätely tapahtuu calmodulin- ja myosiinikinaasin välityksellä.

Lihaksiaineksen energianlähteet ovat ATP, kreatiinifosfaatti ja glykogeeni. Lepotilassa energiaa tuotetaan pääasiassa rasvahapoista; rasituksen aikana käytetään nopeasti saatavilla olevia glykogeeni- ja kreatiinifosfaattiresursseja. Fibrojen tyypit vaihtelevat; tyypin I kuitu on hitaasti väsynyt ja runsasmitokondrioinen, tyypin II kuitu on nopeammin väsyvä.

Lihaksiaineksella on keskeinen rooli liikkeessä, asennon ylläpidossa ja lämmöntuotannossa. Säännöllinen harjoittelu parantaa voimaa, kestävyyttä ja kudoksen laatua, kun taas liiallinen rasitus voi aiheuttaa vaurioita tai sairauksia lihaksissa ja sidekudoksissa.