Laskimotukoksessa

Laskimotukos, joka tunnetaan myös syvä laskimotukoksena (DVT), on tila, jossa veritulppa muodostuu syviin laskimoihin, usein alaraajoihin. Veritulma voi rajoittaa veren takaisinvirtausta ja aiheuttaa turvotusta, kipua sekä punoitusta, mutta osa tapauksista on oireettomia.

Syy ja riskitekijät perustuvat Virchowin triadiin: hyperkoagulabiilisuuteen, veritulppia lisäävään veren virtauksen hidastumiseen sekä endoteelin vaurioon. Riskitekijöitä ovat pitkäaikainen liikkumattomuus, suuri leikkaus tai toipumisjakso, syöpä, raskaus ja synnytys, hormonaalinen ehkäisy ja muukin hormonihoito, tupakointi, ylipaino sekä perinnölliset tai hankitut trombofiliat.

Oireet ja diagnosointi voivat vaihdella. Tyypillisiä ovat alaraajan turvotus, kipu, polttava tai jomottava tunne sekä punoitus tai lämpö. Oireeton tilanne on yleinen. Diagnoos perustuu usein duplex-ultraäänitutkimukseen laskimosta sekä D-dimeri-kokeeseen. Jos epäillään keuhkoembolisaatiota, käytetään keuhkojen CT-angiografiaa tai vastaavaa kuvantamista.

Hoito ja ehkäisy: Laskimotukoksen keskeinen hoito on antikoagulaatio, joka estää uuden hyytymän muodostumista ja vähentää uusintamahdollisuutta. Akuutissa vaiheessa käytetään tarvittaessa hepariinihoitoa ja pitkän aikavälin suun kautta otettavia antikoagulantteja (esim. rivaroksabaani, apixabaani, edoksabaani). Hoidon kesto riippuu syystä ja riskitekijöistä, tavallinen suositus on 3–6 kuukautta. Lisäksi suositellaan liikkumista, kompressiosukkia ja soveltuvin tapauksin muita toimenpiteitä. Ennaltaehkäisevästi tärkeää on varmistaa liikettä sairaalassa ja pitkillä matkoilla sekä riskiryhmissä tarvittava profylaksia.

Komplikaatioina voi muodostua keuhkoembolia sekä pitkäaikaisina jälkioireina posttrombotinen oireyhtymä, joka voi aiheuttaa kroonista turvotusta ja kipuja. Laskimotukoksen oikea-aikainen tunnistus ja hoito parantavat ennustetta.