Lajityypillisyys

Lajityypillisyys tarkoittaa lajin yleispiirteisiin kuuluvia käytöksen ja fysiologian piirteitä, jotka esiintyvät suurimmalla osalla yksilöistä luonnollisissa olosuhteissa. Se kuvaa lajin sopeutumista ja elinympäristöönsä antamia taipumuksia, joiden taustalla ovat geneettiset sekä kehitykselliset tekijät.

Lajityypillisyys syntyy suurten perinnöllisten alttiuksien sekä hermoston ja hormonaalisen järjestelmän kehityksen yhteisvaikutuksesta. Se ilmenee laajoina, suhteellisen vakiintuneina taipumuksina eikä vain yksittäisinä toimintamalleina. Kokemukset, sosiaalinen ympäristö ja elinolosuhteet voivat kuitenkin muokata niiden ilmenemistä.

Esimerkkejä ovat linnuilla yleisesti esiintyvät pesänrakennus- ja kommunikointiin liittyvät käytösmallit sekä nisäkkäillä tyypilliset vanhemmuuteen ja huolenpitoon liittyvät mallit. Ihmisillä lajityypillisyys ilmenee varhaisina reflekseinä (esimerkiksi imeminen) sekä laajemmin sosiaalisen vuorovaikutuksen ja ilmeiden suuntauksina.

Lajityypillisyys eroaa opitusta käyttäytymisestä: se tarjoaa perusrungon, jolle yksilön käyttäytyminen rakentuu, mutta geneettinen alttius sekä ympäristön ja kokemusten vuorovaikutus voivat muokata ilmenemistä.

Tutkimuksissa lajityypillisyydellä on merkitys vertailevassa käyttäytymistutkimuksessa sekä eläinten hyvinvoinnin arvioinnissa, sillä se auttaa tunnistamaan lajille tyypillisiä tarpeita ja reaktioita sekä havaitsemaan poikkeamia ympäristön vaikutuksista.