Lainsäädäntövallan

Lainsäädäntövalta tarkoittaa valtion tai muun julkisoikeudellisen yhteisön kykyä määrätä oikeusnormien sisällöstä sekä niiden muuttamisesta tai kumoamisesta. Se on keskeinen osa valtioiden jakautunutta valtaa ja erottaa itsensä toimeenpanosta sekä oikeuskäytännön tulkinnasta.

Useimmissa järjestelmiss lainsäädäntövalta on keskitetty lainsäädännölle, usein parlamentille. Hallitus valmistaa lakiehdotukset ja esittää ne päätöksentekijöille, mutta tarkka valvonta, hyväksymismenettely ja mahdolliset veto-oikeudet vaihtelevat maittain.

Lainsäädäntöprosessi etenee yleensä valmistelusta, lausuntojen keruusta, valiokuntakäsittelystä, useammasta lukemisesta ja lopulta säätämisestä sekä voimaantulosta. Perustuslaki asettaa ne rajat, joihin lainsäädäntölait voivat puuttua, sekä vaaditut menettelytavat.

Lainsäädäntöä voidaan lisäksi tarkastella oikeudessa: perustuslaillinen kontrolli ja tulkinta turvaavat, että lait ovat perustuslain mukaisia. Monissa järjestelmissä lainsäädäntövaltaa jakautuu keskushallinnon ja aluelaitosten välillä, sekä mahdollisesti suoran demokratian keinojen, kuten kansanäänestysten, käyttöönoton kautta.

Lainsäädäntövalta muodostaa oikeusjärjestelmän perustan: sen uskottavuus edellyttää selkeitä normeja, ennakoitavuutta sekä oikeudellisen kontrollin toimivuutta.