Käyttäytymispsykologialla

Käyttäytymispsykologia, tunnettu myös behaviorismina, on psykologian suuntaus, joka keskittyy havaittavan käyttäytymisen tutkimiseen. Sen keskeinen ajatus on, että psykologian tulisi tutkia vain niitä ilmiöitä, jotka voidaan objektiivisesti havainnoida ja mitata. Mielen sisäiset tilat, kuten ajatukset ja tunteet, jätetään usein tutkimuksen ulkopuolelle, koska niitä ei voida suoraan todentaa.

Behaviorismin juuret ovat 1900-luvun alussa, ja sen merkittävimpiä edustajia ovat John B. Watson ja B.F. Skinner. Watson korosti ympäristön vaikutusta yksilön kehitykseen ja käyttäytymiseen. Skinner puolestaan kehitti oppimisen teorian, joka perustuu ehdollistumiseen ja vahvistamiseen. Hänen mukaansa käyttäytymistä voidaan muokata palkkioiden ja rangaistusten avulla.

Keskeisiä käsitteitä käyttäytymispsykologiassa ovat klassinen ehdollistuminen ja operantti ehdollistuminen. Klassisessa ehdollistumisessa opitaan yhdistämään neutraali ärsyke aiemmin automaattisen reaktion laukaisevaan ärsykkeeseen, kuten Ivan Pavlovin koirat. Operantissa ehdollistumisessa käyttäytymisen todennäköisyys muuttuu seurauksena sen esiintymisen jälkeen tulevasta vahvistuksesta tai rangaistuksesta.

Käyttäytymispsykologian periaatteita sovelletaan laajasti muun muassa opetuksessa, terapiassa ja organisaatiopsykologiassa. Sitä hyödynnetään esimerkiksi käyttäytymisterapiassa, jossa pyritään muuttamaan epätoivottuja käyttäytymismalleja opittujen periaatteiden avulla. Vaikka moderni psykologia on laajentunut kattamaan myös kognitiivisia ja biologisia näkökulmia, käyttäytymispsykologian perusteet muodostavat edelleen tärkeän osan psykologista ymmärrystä.