Kuvantamiseen

Kuvantaminen on visuaalisten esitysten muodostamisen prosessi, jolla pyritään havainnollistamaan kohteiden sisäisiä rakenteita, toimintoja tai prosesseja. Sanaa käytetään laajasti sekä lääketieteellisessä diagnostiikassa että muilla tieteen- ja teollisuusaloilla. Kuvantamisen juuret ovat sanoissa kuva ja -minen, ja sen tarkoituksena on tarjota näkyvää tietoa, jota ei saavuteta pelkästään ulkoisella tutkimisella.

Medisiin konteksteissa kuvantaminen on keskeinen osa diagnostiikkaa, hoidon suunnittelua ja seuranta.Erilaisia kuvantamismenetelmiä ovat muun muassa röntgenkuvantaminen (röntgen, radiografia), tietokonetomografia (CT), magneettikuvaus (MRI), ultraäänikuvaus sekä toiminnalliset kuvantamismenetelmät kuten positiivienergian PET ja SPECT. Nämä tekniikat perustuvat erilaisiin fyysisiin ilmiöihin, kuten ionisoivaan säteilyyn, ultraääniin, magneettikenttiin tai radioaktiivisiin merkkiainetiin.

Kuvantamisen prosessi koostuu yleensä kuvan ottamisesta, sen rekonstruktiosta tai käsittelystä sekä tulkinnasta asianmukaisen erikoislääkärin tai radiologin toimesta. Laadunhallinta, kuvien laatu ja potilasturvallisuus ovat keskeisiä tekijöitä. Säteilyaltistuksen minimointi noudattaa ALARA-periaatetta (as low as reasonably achievable).

Kuvantamisen kehitys on historiallisesti ollut merkittävä: röntgenkuvantaminen syntyi 1895, CT-teknologia kehittyi 1970-luvulla, MRI 1970-luvulla ja ultraäänikuvaus kehittyi 1950-luvulla. Nykyään kuvantaminen yhdistää tekniset innovaatiot kliinisiin sovelluksiin, tutkimukseen ja teollisiin tarkkailu- sekä valvontamenetelmiin.