Kuitukasvit

Kuitukasvit ovat kasveja, joiden kuidut kerätään kasviperäisestä varresta, lehdistä tai siemenistä teollista käyttöä varten. Niitä on perinteisesti jaettu useisiin ryhmiin sen mukaan, mistä kuiduaine on peräisin: bastkuidut (varren sisällä sijaitseva perinata, esimerkiksi pellava, hamppu, jute, kenaf, ramie), lehtikuidut (esimerkiksi sisal, abaka ja muita agavien sekä musa-sukulaisten kuituja) sekä siemenkuidut (kuten puuvilla). Näiden lisäksi on muita pienempiä kuitulinjoja, joita voidaan käyttää erikoistuotteisiin.

Bastkuidut ovat yleisimmät kuitukasvit. Pellava (Linum usitatissimum) ja hamppu (Cannabis sativa) ovat tunnettuja teollisuuden kuituja, joita käytetään pääasiassa tekstiileissä ja papieri- sekä komposiittimateriaaleissa. Jute ja kenaf (Hibiscus cannabinus) ovat yleisiä kevyissä kankaissa ja teollisissa kuidumateriaaleissa. Lehtikuidut, kuten sisal (Agave sisalana) ja abaka (Musa textilis), kasvatetaan pääasiassa trooppisilla alueilla ja niitä käytetään köysissä, kankaissa ja erikoisissa tekstiileissä.

Kuitujen erottaminen kasvin rakenteista vaatii useita käsittelyvaiheita. Retting eli liettyminen pehmittää ja hajottaa sidekudoksia, jotta kuidut saadaan irti. Tämän jälkeen seuraavat kuoriminen (scutching) ja harjaaminen tai hakettaminen (hackling), joilla kuidujen suunta saadaan tasaiseksi ja puhtaat kuidujyvät erotellaan muusta massasta. Prosessointi voi olla perinteistä tai mekaanisesti tehostettua; kemialliset menetelmät voivat nopeuttaa ja parantaa kuidun laatua.

Kuitukasvien viljely ja kuidujen käyttö ovat muuttuneet moderneiksi, kestävyyskriittisiksi ratkaisuiksi. Ne tarjoavat uusiutuvaa ja biologisesti hajoavaa raakaainetta, mutta kuitujen käsittelyyn liittyy myös ympäristövaikutuksia, kuten vettä ja kemikaaleja koskevia kysymyksiä. Kuitukasvit ovat historiallisesti olleet tärkeä osa tekstiilituotantoa, ja nykyään ne nähdään yhä useammin kestävien materiaali- ja kiertotalousratkaisujen osana.