Kovalenttisten

Kovalenttisten sidosten käsitteellä viitataan sidosrakenteisiin, joissa atomit jakavat elektronipareja saavuttaakseen vakaamman elektronikuoren. Tämä sidos syntyy pääasiassa epämetalliatomien välillä. Kovalenttiset yhdisteet voivat olla molekyylisiä, kuten vesi (H2O) tai metaani (CH4), tai ne voivat muodostaa verkostomaisia rakenteita, kuten grafiitti tai timantti.

Molekyyliset kovalenttiset sidokset koostuvat erillisten atomien muodostamista pienemmistä molekyyleistä, kun taas verkostomaiset kovalenttiset sidokset muodostavat kiinteän kolmiulotteisen verkoston, jossa atomit ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Sidoskestävyyteen ja rakenteeseen vaikuttavat elektronien jakautuminen sekä atomien koordinaation määrä.

Polaarisuus ja ei-polaarisuus riippuvat elektronegatiivisuuserosta. Pienellä erolla sidos on pääasiassa ei-polaarinen; suurempi ero johtaa polaariseen kovalenttiseen sidosynnykseen, jossa osittaiset varaukset aiheuttavat dipolin. Eri sidoskestävyyksiä mitataan sidosenergialla; vahvimmat kovalenttiset sidokset ovat tiheitä ja lyhyitä, kuten hiilen–vety- tai hiili–kaliisakis sidos güzel.

Kovalenttiset yhdisteet ovat yleisiä orgaanisessa kemiassa ja biologiassa; hiili muodostaa monia vahvoja kovalenttisiä sidoksia, mikä selittää suuret monimuotoisuuden ja monimutkaisuuden. Ne voivat paitsi olla liukoisia liuottimiin riippuen polaarisuudesta, myös johtaa ei-johtavien aineiden ominaisuuksiin kiinteässä tilassa.

Käytännössä kovalenttinen vs. ioninen luokittelu auttaa ymmärtämään yhdisteiden ominaisuuksia, reaktiivisuutta ja käyttötarkoituksia.