Konjunktiviit

Konjunktiviit ovat vanhan suomalaisen kielen konjunktiivin, eli subjunktiivin, muotoja. Konjunktiivin tarkoitus on ilmaista toivomusta, epävarmuutta tai mahdollisen, mutta ei varman, todellisuuden ilmaisua. Se esiintyi erityisesti aikaisemmissa kirjallisissa teksteissä, käännösteksteissä sekä joillakin murre- ja arkaistuilla kielellä. Nykykielessä konjunktiivin käyttö on harvinaista ja sen asemesta tavataan usein konditionaalin tai potentiaalin kaltaisia rakennetta.

Käyttöyhteydet liittyvät usein toivomuksiin, lustiin, kehotukseen tai ehtollisuutta ilmaaviin ilmauksiin. Esimerkiksi sanonnat kuten jospa ja kunpa sekä ilmaukset kuten olkoon soivat konjunktiivin sävyä. Konjunktiivin muotojen painotus on ollut virallisissa ja runollisissa teksteissä, joissa haluttiin ilmaisua ei-väitetyistä tai ei-yleisestä todellisuudesta.

Muodot voivat poiketa nykyaikaisesta konditionaalista tai potentiaalista, ja joissakin tapauksissa sama muoto toimii eri moodien yhteydessä. Esimerkkeinä konjunktiivin ilmauksista ovat esimerkiksi olkoon (let it be) sekä kunpa hän tulisi (If only he would come). Tällaiset lauseet ovat tyypillisiä vanhemmissa teksteissä ja runoudessa; ne voivat tuntua nykylukijalle vierailta, mutta ne heijastavat konjunktiivin retorisia käyttötapoja.

Nykyisin konjunktiivin oppiminen ja tutkimus painottuu historiallisessa kieliasussa, kielikritiikissä ja kirjallisuustutkimuksessa, sekä harvoin esiintyvissä rekonstruktioteksteissä ja käännöksissä. Konjunktiivin jälkiä voi kuitenkin löytää edelleen tietyistä ilmauksista ja murteista.