Kokonaispääomakerroin

Kokonaispääomakerroin, suomeksi tunnetaan myös nimellä pääomavaatekerroin, on rahoituslaitoksen, tyypillisesti pankin, vakavaraisuuden mittari. Se kuvaa pankin oman pääoman suhdetta sen riskipainotettuihin saamisiin. Tämä kerroin on keskeinen osa kansainvälistä pankkisääntelyä, kuten Basel-sopimuksia, joiden tavoitteena on varmistaa rahoitusjärjestelmän vakaus ja estää pankkikriisejä.

Kokonaispääomakerroin lasketaan jakamalla pankin ydinpääoma ja muu oman pääoman erät pankin kaikilla riskipainotetuilla saamisten määrällä. Riskipainotus tarkoittaa sitä, että erilaisille lainoille ja muille varallisuuserille annetaan painoarvo niiden riskillisyyden mukaan. Esimerkiksi valtionlainat ovat yleensä vähemmän riskialttiita kuin yrityslainat, joten niille annetaan pienempi riskipaino. Mitä korkeampi kokonaispääomakerroin on, sitä vakaampi pankki yleensä katsotaan olevan, koska sillä on enemmän omaa pääomaa kattamaan mahdolliset tappiot.

Sääntelyn mukaan pankeilla on oltava vähimmäispääomavaate, joka on täytettävä. Tämän vähimmäistason ylittäminen antaa pankille enemmän liikkumavaraa ja kykyä kestää taloudellisia shokkeja. Kokonaispääomakerroin on yksi tärkeimmistä työkaluista, joilla viranomaiset valvovat pankkien toimintaa ja riskinottoa. Se auttaa markkinoita arvioimaan pankkien luottokelpoisuutta ja vakavaraisuutta.