Kiviaineksiin

Kiviaineksiin on geologiassa ja rakennusmaterialien tutkimuksessa käytetty termi, joka viittaa kivien ja kivennäisainesosien koostumukseen vaikuttaviin mineraaleihin sekä muihin epäorgaanisiin aineisiin. Tämän koostumuksen tunteminen auttaa selventämään kiven ominaisuuksia, kuten väriä, kovuutta, tiheyttä sekä säänkestoisuutta, ja ohjaa sen käyttöä rakennus- ja arkeologisissa yhteyksissä.

Kiviaineksia voidaan luokitella päämineraaleihin, jotka muodostavat kiven rakennetta, sekä lisäaineisiin, jotka esiintyvät pienempinä määrinä ja voivat vaikuttaa esimerkiksi värin tai kestävyyden kautta. Päämineraalit, kuten kvarts ja felspaatit, määrittävät suurimman osan kiven perusluonteesta, kun taas lisäaineet kuten biotiitti tai muut pienet mineraalit voivat vaikuttaa metallisuuden, kiillon tai säänkestoisuudenkaltaisiin seikkoihin. Kiviaineksien koostumuksen tunteminen on tärkeää sekä geologisten että teknisten arvioiden kannalta.

Kiviaineksien tutkimuksessa käytetään useita menetelmiä: petrograafinen mikroskopia, röntgendiffraktio (XRD) sekä elektronimikroskioiden ja energian-dispersiivisen spektroskopian (EDS) analyysi. Näiden avulla voidaan määrittää mineraalien määrä, koko ja laji sekä löytää mahdolliset epäpuhtaudet.

Esimerkkejä kiviaineksista eri kivilajeissa: graniitissa yleisimpiä ovat kvartsia, felspaatteja sekä biotiitti; basaltissa tavallisia mineraaleja ovat plagioklaasi ja pyrokseeni sekä usein oliviini; marmorissa keskeinen mineraali on kalsiitti; hiekkakivissä suurin osa koostuu kvartsista; kalkkikivessä esiintyy kalsiittia. Kiviaineksien tunteminen tukee materiaalivalintoja, kestävyyden arviointia sekä geologista tulkintaa.