Keuhkoembolia

Keuhkoembolia on akuutti lääketieteellinen tila, jossa keuhkovaltimon tai sen haarojen verenkierto estyy veritulpan (trombin) kulkeutuessa keuhkoihin. Yleisimmin embolia syntyy syväveenitukoksesta (DVT) alaraajoissa tai lantiossa: trombi irtoaa ja kulkeutuu keuhkoihin, jolloin keuhkojen verisuonet tukkeutuvat.

Riskitekijöitä ovat pitkäaikainen immobilisaatio, suuri leikkaus ja elvytyspainotteiset hoidot, erityisesti ortopediset ja gynekologiset toimenpiteet, raskauden tai synnytyksen jälkeinen aika, hormonaaliset ehkäisymuodot ja raskauden hormoneettinen tila, tupakointi, ylipaino, syöpä sekä perinnölliset veren hyytymishäiriöt. Aikaisempi venäytteinen tukos lisää riskiä.

Oireet voivat olla aluksi epäspesifit. Yleisimpiä ovat äkillinen hengenahdistus, rintakipu, joka voi olla terävä tai sykkivä, sekä nopeutunut sydämen syke. Vakavassa tapauksessa esiintyy huimausta tai pyörtymistä, ja harvoin verivärinen yskä voi ilmetä. Tutkimuksissa huomiota kiinnitetään hapen saantiin ja sydämen toimintaan; epäilyssä tapauksessa tavallisesti käytetään kuvantavaa tutkimusta.

Diagnoosi muodostuu potilaan oireiden, riskien ja tutkimusten perusteella. Yleisesti käytettyjä keinoja ovat CT-keuhkoangiografia (keuhkojen verisuonitutkimus), V/Q-skannaus sekä verikokeet (esim. D-dimeeri). Lisäksi voidaan suorittaa alaraajojen DVT-tutkimus ja elektrokardiogrammi.

Kehityshoito riippuu tarttumapisteestä ja potilaan vakaudesta. Vakavasti sairailla voidaan käyttää destruktiivista hoitoa, kuten trombolyysi tai harvoin kirurginen embolectomia. Ennen kaikkea hoitoon kuuluu tehokas verenohennus (esim. hepariini-infuusio tai laskimopohjainen trombinesto) ja siirtyminen suun kautta otettavaan anticoagulanttiin pitkään aikaan. Nykyiset suun kautta annetut suorat antikoagulantit (NOAC:t) ovat yleisiä. Hoidon kesto määräytyy syyn mukaan, usein vähintään kolme kuukautta, mutta pidemmäksi voidaan tarvittaessa jatkaa.

Prevensio perustuu riskitekijöiden hallintaan: liikunnan ja aktiivisuuden lisääminen, turvasyntävät ja kompressiosukat sekä jatkuva ehkäisy arvoja omat riskit huomioiden. Erityisesti kirurgian ja syövän yhteydessä käytetään tarkoituksenmukaista verenohennusprofylaksia.