DVTtutkimus

DVT-tutkimus on syvän laskimotukoksen epäilyn diagnostiikka, joka yhdistää potilaan kliinisen arvioinnin, laboratoriotestit ja kuvantamistutkimukset. Tutkimuksen tavoitteena on todentaa tai poissulkea DVT sekä siten ehkäistä keuhkoembolian riskiä. Tutkimus kohdistuu pääasiassa alaraajoihin, mutta sitä voidaan tehdä myös yläraajoissa ja lantion alueen laskimoissa.

Yleisimmin käytetään dupleks-ultraäänitutkimusta (kompressiokuvaus), joka on ei-invasiivinen ja nopea. Laboratoriokokeista tärkein on D-dimer, joka on erittäin herkkä mutta ei spesifinen. DVT:n pretest probability arvioidaan Wellsin epäilyarvioinniss, jonka mukaan matala epäily ja negatiivinen D-dimer voi poissulkea DVT ilman kuvantamista; korkea epäily tai positiivinen D-dimer edellyttää kuvantamista.

Kuvantamismenetelmät: dupleks-ultraäänitutkimus on ensisijainen ja kattaa suurimman osan diagnostiikkatilanteista. Ultrason ei kuitenkaan aina tavoita lantionalueen tai joissakin tapauksissa syväsisäiset laskimot; tällöin lisäkuvantaminen voidaan tarvita. Harvinaisissa tilanteissa käytetään MRI- tai CT-venografiaa. Venografia oli aiemmin kultainen standardi, mutta nykyisin se on harvinaisempi.

Muut tekijät: raskaus, aiemmat kirurgiset toimenpiteet, syöpä ja muut sairaudet voivat vaikuttaa testien tulkintaan. Kuvantaminen on pääasiassa ei-radiatiivista ja turvallista, mutta lisämenetelmät voivat olla tarpeen epävarman tai erillisten alueiden tukosten määrittämiseksi.

Tutkimustulokset ohjaavat hoitopäätöksiä: positiivinen tulos johtaa yleensä oikea-aikaiseen antikoagulaatiohoitoon, kun taas poissulku voi välttää turhia hoitoja. DVT-tutkimus on diagnoosityökalu, ei hoito.